Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tässä on Mahti Roolipelit -sivuston foorumi eli sivu, joka on tämän sivuston henki ja elämä eli täältä löytyy kaikki roolipelit, jotka ovat tällä hetkellä menossa/käynnissä. Eli ei tarvitse erikseen tulla kysymään, mikä roolipeli on vielä elossa ja mikä on kuollut, koska täällä ei tule enää jatkossa olemaan roolipelejä, jotka eivät ole käynnissä. Lisäksi tästä osiosta löytyy myös tiivistettynä se, mitä jossain roolipelissä X on tapahtunut tähän asti. Eli, jos mielit mukaan roolipeliin X, niin olisi syytä, että lukisit edes ”Tapahtunut tähän asti” -osion, koska ainakin itse henkilökohtaisesti vihaan sitä, että pitää kertoa jollekin moneen kertaan se, mitä on tapahtunut ja mitä on missannut. Mutta jos ”Tapahtunut tähän asti” -osio ei kuitenkaan syystä tai toisesta kerro kaikkea, jonka haluaisit tietää, niin kysy ihmeessä. Nekin kysymykset kuitenkin vieraskirjaan, koska roolipelin puolella en vastaan mihinkään, vaan poistan viestin ja se on sitten oma häpeä se, kiitos!


/ Etusivu / Roolipeli / RP. Kultakipon metsästys

<< Ensimmäinen < Edellinen  1  2  3  4  5  6  7  Seuraava > Viimeinen >>

Nimi: deviant
Lähetetty: 16.05.2019
17:56
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
TOPH

Vene pysähtyi jonkun ajan päästä ja se kertoi, että perillä ilmeisesti oltiin. Olisi ehkä kuitenkin pitänyt hypätä mereen vielä silloin, kun se olisi ollut mahdollista, koska nyt se ei tainnut olla enää. Ärsyttävää, kun ei edes tiennyt, mitä nämä idiootit halusivat minusta tai siis meistä... tai en minä tiennyt keitä kaikkia muitakin oli napattu myös, mutta ainakin pari lisäkseni... luulisin ainakin. Mutta sitten piti ilmeisesti nousta laivaan ja samainen lähmänäppi päätti kantaa minut sinne, mutta se ei kyllä kuulunut suunnitelmiini, joten pidin vaan tiukasti kiinni veneen reunasta. No se ei kauaa auttanut, kun mies sai kiskottua minut mukaansa ja sen jälkeen alkoi raahaus itse laivalle. Kun laivaan sitten päästiin, niin tämän jälkeen meidät raahattiin jonnekin laivan ruumantiloihin ja jonkunlaista tyrmää tässä varmaankin odotettaisiin seuraavaksi. No tyrmä ei sitten ollutkaan kunnossa, joten päädyimme johonkin varastoon, joka ei kovinkaan kivalta sekään kuulostanut, kun yksi miehistä selitti sen ankeudesta. Lopulta päädyimme kaiketi varastotilan sisälle ja minut laskettiin jonkun kovan päälle, jonka päältä tulin alas heti tarkoituksena lähteä paikalta, mutta ei se nyt ihan onnistunutkaan. "Siinä kaikki... Sitten voimmekin toteuttaa lopullisen määränpäämme", joku niistä miehistä sanoi. "Hei, kai te nyt edes kerrotte, miksi nappasitte meidät? Kyllä meillä on siihen oikeus!" vaadin ennen kuin kukaan kerkeisi karkaamaan minnekään. "Sanotaan vaikka niin, että hyödytte itsekin tavoitteestamme sekä loput kansakunnistanne", mies vastasi ja pamautti jo seuraavaksi oven kiinni ja lukitsi sen äänestä päätellen. "Hei!! Ei tämä nyt ole reilua, ovi auki!" huusin ja olin melko varma, että tämä oli se aikaisempi mursu, joka ei ollut tajunnut kartanonkaan suhteen mitään. "Elämä harvoin on", kuului vaan oven ulkopuolelta ja sitten ainakin parit kaikkoavat askeleet tai useammatkin(?). "Just..." totesin lopulta.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 19.05.2019
14:37
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
SANZOU

Sanzou yritti tunnustella Kamanosuken päätä, että oliko tämä lyönyt sen pahastikin, mutta ei tämä ainakaan verta vuotanut. Naama tällä olikin sitten aika veressä, kun tämän nenä valutti sitä edelleen melko reippaasti. Sanzou yritti saada verenvuotoa tyrehtymään käyttäen nenäliinaansa. Tämä oli yhä tajuttomana, kuten Zukokin, mutta tämä sentään oli jätetty jollekin sohvan tapaiselle viritelmälle toipumaan, eikä ollut verissä päin. No ehkä hänenkin tilaansa pitäisi katsoa, jos hän ei tulisi tajuihinsa. Miehet olivat jo poistumassa ja Toph meni vaatimaan, että kai he nyt edes kertoivat, miksi heidät oli siepattu. Mitään järkevää selitystä ei kuitenkaan tullut, vain, että he muka jotenkin itsekin hyötyisivät tästä. No jo oli typerää, jos kerta asia olisi näin, he voisivat hyvin kuulla sen ja olla mahdollisesti yhteistyöhaluisempia. Ei olisi edes tarvinnut satuttaa ketään. Toph ei tyytynyt moiseen vastaukseen myöskään ja vaati ovea auki, koska ei ollut reilua. Siihen hän sai vastaukseksi vain, että elämä ei ollut reilua, ja sitten heidät jätettiin pärjäämään keskenään. Tophkin hiljeni, kun ei ollut ketään, kelle valittaa. ”Toph, oletko loukkaantunut?” Sanzou päätti kysyä, vaikka tyttö nyt vaikutti aika hyvävointiselta, joten tuskin. Mutta hän ei vain halunnut istua täällä hämärässä hiljaa, joten pakko oli keksiä jotain puhuttavaa ja muista ei oikein ollut juttuseuraa.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 19.05.2019
15:12
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
ZUKO

En ollut varma mitä oli tapahtunut, mutta päätäni jomotti aikalailla. Toin toista kättäni takaraivoni kohdalle availlen silmiäni samalla. Makasin jossain, mutta ei ollut hajuakaan, että missä. Haju oli tunkkainen ja paikka aika hämärä, vaikka valonkajoakin jonkin verran oli. Tosin vain lyhtyjen verran. Nousin kuitenkin istumaan hieroen edelleenkin kipeää päätäni katsellen samalla ympärilleni. Olin jossain huoneessa ja samaisessa huoneessa näyttivät olevan myös Toph, Sanzou ja Kamanosuke, joista viimeiseksi mainittu makasi lattialla taju kankaalla. Sanzou tutki Kamanosukea ja Toph istui lattialla melko tyytymättömän näköisenä nojaten puiseen seinään kädet puuskassa ja jalat ristissä.

Sanzou seuraavaksi kyseli Tophilta, oliko hän loukkaantunut. "En, vaikka sillä limaisella äijällä ei ollutkaan mitään käytöstapoja tiukan otteensa kera. Mutta ei tässä mitään, olen ihan kunnossa... Tai niin kunnossa, kun täällä vaan koskaan voi olla. No ehkä joku jo ettii meitä", Toph vastasi. "Mitä tapahtui?" kyselin Tophilta ja Sanzoulta, koska nyt oli mennyt hieman ohi. Ja mikä äijä? "Etkö muista? Neljä idioottia ilmeisesti nappasivat meidät, mutta eivät suostuneet kertomaan minkä ihmeen takia. Tai yksi heistä sanoi, että mekin hyötyisimme siitä, mutta sitten vaan paiskattiin ovea kiinni ja he lähtivät litomaan. Minut nappasi joku jäätelömies", Toph selitti. En ihan ymmärtänyt, mikä ihmeen jäätelömies, mutta pikku hiljaa muisti alkoi palailemaan. "Niin... No... Saatan muistaa nyt ehkä jotain. Tapasin jonkun ihme hörhön, joka kauppasi minulle ties mitä huumeista lehtiin ja lemmikkikiviin ja pullotetusta homeesta aina käytettyihin alushousuihin asti ja sitten pimeni", selitin, mitä nyt muistin, mutten ollut varma, miten päädyin tänne. No tajuttomana päänsärystä ja äskeisestä heräämisestä päätellen, mutta sen tarkemmin ei ollut asiasta hajua. "Missä me olemme?" kysyin kuitenkin jo seuraavaksi. "Jollain haisevalla laivalla", Toph valaisi. "Mitä Kamanosukelle tapahtui?" kysyin vielä, koska no näyttihän hän aika veriseltä. "En tiedä", Toph vastasi, mutta sitä olinkin kysynyt lähinnä Sanzoulta.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 19.05.2019
19:17
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
SANZOU

Toph ei onneksi ollut loukannut itseään, vaikka se joku limainen äijä melko kovakouraisesti tyttöä olikin kohdellut. No ehkä hiukan oma vika, kun kiemurteli vastaan. Ei siitä nyt kuitenkaan syyttää voinut, kuka tahansa olisi yrittänyt päästä vapaaksi. Oli Sanzoukin sitä yrittänyt, mutta aika kehnoin tuloksin. Alku meni ihan hyvin, mutta valitettavasti mies oli toipunut yllätyshyökkäyksestä liian nopeasti eikä Sanzou ollut riittävän nopea. Toph elätteli kuitenkin toivoa, että joku varmaan jo etsisivät heitä. Toivottavasti, olivat he jo melko kauan olleet poissa ja Sanzou harvoin oli yksikseen kovin pitkiä aikoja tai muutenkaan poissa temppeliltä, joten varmasti häntä jo etsittiin. Ja Tophin seuralaiset nyt eivät päästäneet tyttöä silmistään, joten oli aika ihme, miten hänet edes oli saatu siepattua. ”Aivan varmasti, meripartiot ovat varmasti nähneet laivan ja tehneet siitä ilmoituksen.” Sanzou yritti vakuutella lähinnä itseään, koska hänen käsityksensä mukaan merialueita vartioitiin kyllä melko tarkasti. Ja Banko löytäisi hänet kyllä ja pelastaisi!

Sitten Zuko heräsi, mikä oli todella hyvä. Hän tosin ihmetteli, mitä oli tapahtunut. Toph ihmetteli, etteikö Zuko muka muistanut ja selitti sitten hiukan ehkä epämääräisesti tilanteen jäätelömiesten kera. Auttoi se sen verran, että Zukokin alkoi muistaa mitä oli tapahtunut. Hiukan erikoinen Zukonkin selitys kyllä oli, hän taisi sittenkin lyödä päänsä pahemmin. ”Oletko varmasti ihan kunnossa?” Sanzou kysyi, koska Zuko puhui aika sekavia. Sitten Zuko mietti, missä nyt edes oltiin ja Toph kertoi sen hänelle. ”Jouduimme ilmeisesti merirosvojen vangeiksi, mutta syy sille ei tosiaan ole selvinnyt.” Sanzou selitti ja sitten päästiin Kamanosuken tilanteeseen, että mitä hänelle oli tapahtunut. ”Hänet kai saatiin houkuteltua rannalle jollain konstilla ja kun hän huomasi, että me muut olimme vankeina ja tajusi, että jokin oli pielessä, hänet vanginnut mies löi häntä naamaan. Sitten he tappelivat siihen asti, että toinen rosvo löi häneltä takaapäin tajun pois.” Sanzou selitti yrittäen yhä saada verenvuotoa tyrehtymään ja käännettyään toki Kamanosuken siten, ettei tämä tukehtuisi vereen.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 19.05.2019
20:11
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
TOPH

Yritin ainakin elätellä toivoa sille, että meidän peräämme olisi kyllä jo lähdetty, mutta toisaalta oli paha sanoa, oliko se vaan turhaa toivoa. Koko tilanne ja sen jäätelömiehen ilmestyminen olivat tapahtuneet niin nopeasti ja täysin sokeana oli hieman vaikeaa pysyä tilanteen tasalla. Tai sen verran tajusin toki, että jäätelömies oli saanut jäätelöhämäyksellään sellaisen sekasorron, että hännystelijäni olivat kadottaneet minut. Mutta tiedä sitten, miten osaamatonta porukkaa vanhemmat oikein olivatkaan palkanneet, kun lähtivät vaan jäätelölle. Okei, ehkä eivät lähteneet, mutta miten surkea piti olla siinä yhdessä ja ainoassa hommassa, mikä annettiin? Ja heitä oli kuusi, miten kaikki kuusi pystyivät ryssimään yhden työn noin pahasti pieleen? Vanhemmat varmasti tykkäisivät hyvää, kun saisivat kuulla, jos ne kuusi luuseria siis uskaltaisivat kertoa, miten pahasti ryssivät tilanteen. Mutta jos he ajattelisivat, niin ehkä he olivat alkaneet hommiin pelastamisen suhteen. No ei kannattanut toivoa liikoja, mutta asiaa auttoi kuitenkin jonkun verran se, että ainakin saattoi uskoa tai edes toivoa, etteivät kidnappaajat pääsisi helpolla ja laiva tavoitettaisiin nopeasti.

Sanzou oli sitä mieltä, että meripartiot olisivat varmasti nähneet laivan ja tehneet jo ilmoituksen, mutta minusta se kuulosti lähinnä itsensä vakuuttelulta, että näin toivottavasti olisi. "Niin... No ei oikein voi muuta kuin toivoa parasta..." totesin, mutta luulisi nyt, ettei meripartioon liittynyt ketään sokeaa tahvoa ja edes he osaisivat hommansa. Tokihan minun oli paha tavohtella ketään, mutta en ollut missään partiossa muutenkaan. Mutta pian alkoi kuulumaan joku toinen ääni, jonka muistin kuulleni tänään aiemminkin ja hetken nimeä ääneen yhdisteltyäni tajusin tämän olevan se tulentaitajaprinssi eli Zuko. Zuko ei tosin selvästikään muistanut, mitä edes oli tapahtunut ja minulla taas ei ollut mitään hajua, mistä Zuko oli tänne yhtäkkiä ilmestynyt. Olin kuvitellut koko ajan, että Sanzoun lisäksi mukana olisi ollut todennäköisesti vain tajuton Kamanosuke, mutta että Zukokin. No ehkä hänkin oli ollut tajuton. No, mutta selitin Zukolle kuitenkin sen, mitä itse tiesin tapahtuneesta. Aika rajouttuneethan tietoni olivat, kun näkö puuttui jopa jaloistani. Ei, että muutenkaan laivalla voisin nähdä mitään, koska puu ei ollut maata ja vesi muutenkin haittaisi pahasti maan välissä ja vesi ei ainakaan ollut maata. Maanvoimien katoamisen takia en tosin muutenkaan nähnyt jaloillani mitään, ettei tilanne ollut mihinkään laivaan astumisenkaan myötä muuttunut.

Selitykseni antoi kuitenkin hieman potkua Zukon muistille, koska lopulta hän muisti jotain, mutta aika erikoiselta hänen muistamansa asiat kyllä kuulostivat lemmikkikivistä alushousuihin ja huumeisiin. Ehkä Zukolle oli tarjottu huumeita hieman enemmänkin? Sanzou puolestaan kyseli Zukolta tämän selityksen jälkeen oliko Zuko varmasti kunnossa. "Kyllä, ellei päänsärkyä laskea mukaan ja ikävää jomotusta. Mutta paremmassa kuin Kamanosuke selvästikin", Zuko vastasi. No ainakin Zuko puhui, joten oli hengissä. Kamanosukesta ei ollut muuta hajua kuin se, että tämä oli tajuton ilmeisesti. Lopuksi Zukoa kuitenkin kiinnosti se missä olimme ja minä en tiennyt pahemmin muuta kuin, että laivalla ja Sanzou selitti tilannetta tarkemmin. "En tajunnutkaan, että he olivat merirosvoja... Toki se selittää sen kamalan hajun", selitin Sanzoun vielä jatkaessa, että syy nappaamiseen ei ollut selvinnyt. "Ainakaan täysin... Yksi heistä sanoi, että nappaamisemme auttaa jopa meitä määränpäässä. Sen tarkemmin se ei kyllä auennut", selvensin vielä. "Sääli... Ja kuka sanoo, että oikeasti auttaisi. Saattoihan se olla vaan yksi keino pitää meidät kurissa", Zuko totesi. "Niin... No ei kai merirosvoihin hirveästi muutenkaan ole luottamista", totesin puolestani. Mutta sitten Kamanosukeen, jonka tilanteen Sanzou avasi ja ilmeisesti Kamanosuke oli saanut turpaan ensin ja sitten takaapäin tajun kankaalle.

"Sanoivatko he edes mitään vihjeitä mahdollisesta määränpäästämme?" Zuko kyseli seuraavaksi mennen taas aiheesta seuraavaan. "Ei... Sanoivat vaan, että mekin hyötyisimme siitä... kuten jo aikaisemmin sanoin", vastasin kysymykseen. "Piti vain varmistaa", Zuko totesi ja seuraavaksi joku, vissiinkin Zuko, asteli askelista päätellen lähemmäksi huoneen lukittua ovea ja yritti kai saada sitä auki ja sitten hakkasi sitä pari kertaa epätoivoisesti ja potkaisi vielä. "Se on lukossa... Ja luuletko, että tuo auttaa?" totesin Zukolle. "No en, mutta kannatti yrittää... Pakkohan täältä jotenkin on päästävä pois", Zuko jatkoi. "Niin... Varmasti ovesta, jos se olisi auki. Vaikka he ovatkin miehiä ja merirosvoja, niin eivät valitettavasti ihan niin typeriä ole, että jättäisivät ovet auki", sanoin siihen. En sitten tiedä mahtoiko Zukoa kiinnostaa, kun hetken päästä kuului jonkunlainen rasahdus tai sellainen ääni, että joku puinen lauta tai vastaava olisi mennyt rikki ja pian taas oven hakkaamista sillä laudalla todennäköisesti. "Zuko...? Ymmärrän, että haluat pois laivalta, mutta tuo vauhkoaminen ei taida nyt auttaa", yritin jotenkin rauhoitella. "Tekemättömyys nyt ei ainakaan auta ja minä en ajatellut vaan pyöritellä peukaloitani ja odottaa, että jotain tapahtuisi", Zuko vain totesi asiaan. "Tuo saattaa vain pahentaa tilannetta", sanoin kuitenkin. "Kuten miten? Jos he tarvitsevat meitä, he eivät voi tappaa meitä tai hakata henkihieväriin, joten mitä pahempaa tässä nyt enää voisi sattua", Zuko tuhahti. "No tämän murjun lisäksi myös tyrmä saattaa olla vaihtoehto ja se on kuulemma vielä ankeampi kuin tämä paikka", vastasin, mutta ihan kuinka vaan. Ei se nyt minun vika ollut, jos Zuko halusi ongelmiin.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 20.05.2019
17:43
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
SANZOU

Sanzoun helpotus Zukon tajuihin palaamisesta ei kauaa kestänyt, kun tämä puhui niin höpöjä, että oli varmaan saanut aivotärähdyksen. Zuko kuitenkin vakuutti, että oli kunnossa, jos päänsärkyä ei laskettu. Ja ainakin hän oli Kamanosukea paremmassa kunnossa. No lohtu se kai oli sekin. Tästä päästiin niihin melko onnettomiin tietoihin, mitä heillä oli tilanteesta. Zukosta oli kuitenkin todennäköisempää, ettei tavoite heitä mitenkään hyödyttänyt ja se oli merirosvojen keino pitää heidät vain ruodussa. ”Hyvin mahdollista, koska jos se jokin hyödyttäisi meitä, heille olisi paljon kannattavampaa kertoa se heti ja selittää tilanne, jos tahtovat meistä yhteistyöhaluisia. Eikä juuri tule mieleen mitään, mikä meitä tässä hommassa hyödyttäisi.” Sanzou myönsi, koska aika tekosyyltähän se oli kuulostanut.

Sitten Zuko halusi seuraavaksi ulos ja alkoi kokeilla lukittua ovea. Toph ystävällisesti kertoi, että ovi oli kyllä ihan lukossa. Zukosta oli kuitenkin pakko jotenkin päästä pois ja varmasti pääsisi, mutta vaikka he pääsisivät ovesta ulos, se ei kauheasti auttaisi. ”Mutta olemme jo kaukana rannasta ja laiva kuhisee rosvoja. Vaikka pääsisimmekin täältä ulos, joutuisimme vain takaisin.” Sanzou huomautti, ettei oven palasiksi laittaminen kauheasti auttaisi. Sitten he vain joutuisivat tyrmään ja sieltä ei ainakaan pääsisi helpolla pois. Zukoa ei kuitenkaan kiinnostanut, vaan hajotti jotain (koska Tophin roolaus nii en mäkään tiedä mitä se hajotti) ja alkoi sillä hutkimaan ovea. Toph kertoi siitä tyrmävaihtoehdosta, mutta Zukosta tekemättömyys ei auttanut mitään ja Zuko ei halunnut vain pyöritellä peukaloitaan täällä. ”Siinä tapauksessa voisit varmaan käyttää tuota ylimääräistä energiaasi ja auttaa minua saamaan Kamanosuken patjalle, hän ei näytä olevan ihan heti tulossa tajuihinsa.” Sanzou ehdotti, kerta Zuko kaipasi tekemistä. Totuus nyt oli, että tällä hetkellä he eivät kauheasti voineet tehdä ja oli parempi tarkkailla tilannetta ja miettiä rauhassa mitä tehdä. Eikä pilata mahdollisuuksia paeta sillä, että hätiköi ja hajottaisi kaikki paikat. Ei pakeneminen olisi ongelma, jos heillä olisi elementinvoimansa tallessa, mutta kun ei ollut.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 20.05.2019
18:33
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
ZUKO

Toph oli kertonut vielä, että olivat merirosvot väittäneet ainakin, että meidän nappaaminen tänne olisi jotenkin auttanut meitäkin. No, jos olisi oikeasti auttanut, miksi he vaivautuivat ylipäätään nappaamaan meidät tänne? Eikö sitä apua olisi voinut ihan vaan pyytääkin siinä tapauksessa eikä tulahta aikaansa kalsarien kauppaamiseen? No ei voinut tietää... ehkä se oli joku merirosvologiikka? Mutta merirosvologiikka tuntui yleensäkin olevan vaan sitä, etteivät merirosvot koskaan ajattele juuri itseään enempää. Joten todennäköisemmin tämäkin oli vaan joku merirosvojuoni, jolla meitä saisi käsiteltyä helpommin. Sanzou sanoi olevansa myöskin samaa mieltä asiasta eikä hänellä tullut mieleen mitään, mikä voisi auttaa meitä sekä merirosvoja. "Ei kyllä minullakaan, jos nyt miettisi, että asia olisikin niin, miten merirosvo väitti. Mutta merirosvot harvemmin ovat kovinkaan luotettavia, joten todennäköisesti olemme vaan joku välikäsi jollekin asialle, jota merirosvot haalivat... Kuten jotkut rikkaudet tai joku muu vastaava. Ja sitten kun he ovat hyötyneet meistä, niin se on varmaan sitten lankkua pitkin mereen", totesin asiaan. "Niin... No on se todennäköisempää toki. Kerroin vain, mitä se merirosvo sanoi..." Toph kertoi.

Mutta oli miten oli, minä en halunnut jäädä ottamaan selvää, mikä oli totta ja mikä ei, joten pois oli päästävä. No helppoa se ei valitettavasti ollut, koska ovi ei antanut periksi. Toph päätti tähän väliin kertoa oven olevan lukossa, mutta tokihan sen nyt olin itsekin ymmärtänyt. Oli vain pitänyt yrittää, mutta ei ovi ollut auennut. Sitten siihen, että olimme jo kaukana rannasta ja laiva kuhisi merirosvoja eli jos pääsisimmekin pois, niin joutuisimme vain takaisin. "Ihan mahdollista, mutta täytyihän merirosvojenkin päästä maihin jollain eli veneellä. Jos saisimme sen jotenkin alas ja pääsisimme pakoon", pohdin siihen väliin. "Niin, mutta jos meitä on vain neljä ja rosvoja enemmän, niin miten luulit, että koskaan pääsisimme veneen luo ja saisimme sen vielä veteen ja täysin huomaamattomasti? Eikä ovikaan aukea", Toph selitti. "Emme me lentääkään osaa eikä kukaan jaksa rantaa asti uida. Vene on paras vaihtoehto, vaikka tokihan ongelmana on se, ettei se ole helppoa, mutta ei tässä paljon muita vaihtoehtoja ole, ellei joku pelasta meitä siihen mennessä. Mutta pelastamiseenkin saattaa mennä aikaa, jos meitä ylipäätään edes kukaan etsii", totesin siihen. "No minun vanhemmat tuntien kyllä etsii", Toph totesi.

Silmiini osui kuitenkin joku epämääräinen lautasysteemi, joten kunhan vain ajattelin, että siitä voisi olla apua. No laudat olivat kiinni toisissaan lähemmän tutkimisen jälkeen, joten yritin vääntää yhden siitä irti. Lauta tosin meni katki, mutta sama se eikä siitä lopulta ollut apua, mutta ainakin sekin oli nyt koitettu. Tophista ajatus ei kuitenkaan ollut hyvä, mutta minä en aikonut kyllä vaan istua ja pyöritellä peukaloitani, koska suunnitelmiini ei kuulunut jäädä merirosvojen vangiksi ottamaan selvää siitä, mihin meitä tarvittiin. Sanzou tosin totesi vain, että ehkä voisin käyttää ylimääräisen energiani Kamanosuken patjalle hilaamiseen. No eihän tuollainen kukkakeppi nyt voinut paljoa painaa. "Kuinka vaan..." totesin ja viskasin sen laudan palan menemään ja astelin Sanzoun ja Kamanosuken luo. Kyykistyin hieman ja keräilin Kamanosuken lattialta ylös(?) käsivarsilleni ja kävin laskemassa tämän patjalle(?). Sitten en tiennytkään enää, mitä voisi tehdä. Tai ehkä sittenkin! Ehkä lukon saisi jotenkin tiirikoitua auki?

Astelin takaisin sen aiemman lautahommelin luo etsien katseellani jotain naulaa, jonka voisi hyvällä tuurilla vain kiskoa irti, mutta yhtä enempää vaihtoehtoja ei oikein löytynyt eikä se yksikään irronnut millään. Se oli selvästi ruostunut kiinni. "Ei kummallakaan sattuisi olemaan pinniä tai mitään vastaavaa hiusjuttuja tai jotain ohutta ihan mitä tahansa muuta juttua?" kyselin. "Voisi ehkä ollakin... Riippuen siitä, millä hiukseni ovat kiinni", Toph vastasi ja alkoi kaivelemaan nutturaansa. "Tässä olisi... Mihin sinä pinnejä tarvitset?" Toph kyseli seuraavaksi ojennellessa pinniä eteenpäin, jolloin kävin ottamassa sen vastaan. "Sillä voisi ehkä yrittää tiirikoida lukkoa auki", ehdotin. "Hienoa! Osaatko tiirikoida?" Toph kysyi kuitenkin heti perään. "En... Tai en ole koskaan tiirikoinut mitään, mutta tuskin se nyt niin vaikeaa voi olla", vastasin. Tai en todella tiennyt, mutta kannatti sitä kuitenkin koittaa. Jatkoin takaisin oven luo napaten matkalta mukaani myös yhden lyhdyn ja kyykistyin sitten oven lukon puoleen alkaen tiirikoimaan lukkoa. Ei kuitenkaan kannattanut ihmeitä odottaa, koska en ollut varma onnistuisiko tämä mitenkään.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 20.05.2019
19:18
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
SANZOU

Sanzou ei oikein pitänyt keskustelusta, koska lankulle joutuminen kuulosti todella kurjalta kohtalolta. Kai tästä nyt pakko oli jotenkin muutenkin selvitä. Zuko kuitenkin oli jo varastamassa venettä, millä soudettaisiin rantaan. ”Ymmärrän, että tahdot nopeasti pois, mutta mielestäni tuo hätäily riskeeraa jatkossakin ne olemattomat mahdollisuudet paeta. Jos nyt pääsemme ulos täältä ja yritämme varastaa veneen ja jäämme kiinni, toista tilaisuutta tuskin enää tulee yrittää uudestaan.” Sanzou huomautti, koska yleensä toimiminen ilman suunnittelua ei johtanut kuin ongelmiin. Hetkeksi Zuko jätti pakoyrityksensä ja auttoi Kamanosuken patjalle toipumaan, mutta sitten hän oli jo kovin tiirikoimassa ovea. ”Jos saat sen oven tiirikoitua, niin mitä meinasit sen jälkeen tehdä? Siis sen soutuveneen kaappaamisen ja pakenemisen toteuttamiseksi?” Sanzou kysyi sitten, koska Zuko tuhlasi hänen mielestään heiltä pakomahdollisuuden tuolla toiminnallaan. Jos he jäisivät kiinni nyt, merirosvot varmistaisivat, etteivät he enää millään voisi tiirikoida lukkoa tai muutenkaan pääsisivät ulos huoneesta enää mitenkään.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 20.05.2019
19:42
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
TOPH

Zukolle oli tullut selvästi kyllä tulenpalavakiire. Ei ihme, että tämä oli tulentaitaja. Mutta seuraavaksi tämä mietti jo veneen varastamista ja rantaa soutamista. Toki se oli ulkopuolisen avun lisäksi toinen vaihtoehto, koska ei tässä kukaan kyllä rantaa uisi tai lentäisi, mutta eikö ensin pitäisi suunnitella miten se edes tehtäisiin? Eikä suinpäin vain hyökätä asiaan? Sanzou puolestaan oli sitä mieltä, että hätäily riskeeraisi jatkon pakokeinot eli jos pääsimme nyt ulos jollain ihmeellä ja jäisimme kiinni, toista mahdollisuutta tuskin tulisi. "Eli jos pakenesimmekin vasta huomenna ja jäisimme kiinni, niin sitten olisi suuremmat mahdollisuudet paeta toisenkin kerran?" Zuko totesi siihen. Miehet ja logiikka."No vaikka sitten niin, mutta sillä ei ole mitään merkitystä pakenemmeko tänään, huomenna, viikon päästä vai vasta seuraava vuotena, jos emme ole suunnitelleet mitään. Tuo suinpäin ryntäily ei johda mihinkään", totesin Zukolle karut faktat pöytään. Ymmärsin, että hän halusi pois. Niin me kaikki halusimme, mutta tuo suinpäin hätäily johtaisi vain ongelmiin.

Mutta sitten tiirikointiin. Ideana toki ihan hyvä, mutta vaikka ovi saataisiinkin auki, niin entä sitten? Mitä sitten tapahtuisi? En tosin ollut ajatellut, että Zuko olisi rynnännyt heti tiirikoimaan. Tiirikointi oli ihan hyvä apukeino päästä huomaamattomasti varastosta pois, mutta kovinkaan pitkälle emme pääsisi ilman suunnitelmaa. Ja entä Kamanosuke sitten? Jäisikö hän vaan tänne pötköttämään? Kukaan nyt tuskin kovinkaan helposti saisi raahattua häntä mukanakaan. Sanzou kuitenkin kysyi asiaa suunnitelmasta ääneen, että oliko sellaista. "Ja vaikka meillä olisikin suunnitelma, niin aioitko jättää Kamanosuken tänne pötköttämään? Ei häntä kukaan minnekään kuitenkaan pysty kantamaan tai raahaamaan huomaamatta. Hänenkin pitäisi olla ensin tajuissaan ja mikä tärkeintä, meillä ei ole suunnitelmaa", totesin itsekin asiaan. "Suunnitelman punomiseksi meidän pitäisi tietää jo laivasta itsessään tarkemmin sekä miehistöstä. No kukaan ei taida tietää kummastakaan mitään, joten suunnitelmaa on muutenkin aika vaikeaa lähteä tekemään tyhjän päälle. Ja ainahan voi improvisoida", Zuko totesi. "Se johtaa suuremmalla todennäköisyydellä takaisin lukkojen taakse. Mutta jos saisimmekin oven auki, niin yksi meistä voisi ehkä yrittää tutkia laivaa ja pitää silmällä miehistöä? Tiedon ja tutkimisen pohjalta voisi ehkä tehdä suunnitelman ja kartottaa mahdollisuuksia? Tai no... En ole varma kuulostaako tuokaan nyt toimivalta, mutta emme me voi kaikki suinpäin vaan lähteä sooloilemaan. Lisäksi olisi suotavaa varmaankin odottaa Kamanosuken heräämistä ennen kuin teemme mitään", jatkoin loppuun. Asia toki erikseen, jos hän ei heräisikään, mutta tuollaisasti hätäilystä ei ainakaan kukaan hyötyisi. "Niin... No en tiedä... Ehkä se voisi toimia", Zuko myönteli. "Ei sekään riskitöntä tokikaan ole, mutta parempi kuin hätiköidä ilman mitään suunnitelmaa. Tokihan kaikki riippuu siitä, saammeko edes ovea auki huomaattomasti", sanoin loppuun.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 22.05.2019
18:39
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
SANZOU

Sanzou ei jaksanut vastata Zukon kommentille siitä, että huomenna kiinni jäämisen jälkeen olisi sitten paremmat mahdollisuudet yrittää uudestaan. Kai se johtui kolauksesta, ettei hän ajatellut ihan selvästi. Toph yritti selvittää asiaa niin, että sillä ajalla ei ollut mitään väliä, jos he eivät suunnittelisi mitä tekivät ennen sitä. Ja sitten sekin asia, etteivät he voineet nyt lähteä pakoon, koska Kamanosuke ei ollut siinä kunnossa, että voisi paeta. Eikä häntä tänne yksin jätettäisi vaikka Zukolla olisi miten kova kiire. Zukosta oli kuitenkin parempi vain lähteä juoksentelemaan kannelle kuin päättömät kanat, koska eivät he täältä käsin saisi mitään suunniteltua kuitenkaan. No toki he tarvitsivat enemmän tietoja, mitä he täältä tuskin saisivat, mutta jos nyt edes hetken odotettaisiin ja mietittäisiin, mitä voitaisiin tehdä, eikä vain heti tehtäisi jotain. Sitten Toph keksi, että joku yksi voisi lähteä hortoilemaan pitkin laivaa ja selvittämään jotain. No toki parempi idea kuin että kaikki lähtisivät ilman suunnitelmaa, mutta aika riskialttiilta sekin vaikutti. Ja siinä menisi mahdollisuudet pakoon myös, jos se yksi saataisiin kiinni tiedusteluretkellään. No Sanzou ei kyllä tiennyt mitä muuta he sitten voisivat tehdä, kuin odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuisi ja jos heille selviäisi jotain tilanteesta. Mutta koska tiesi, etteivät muut innostuisi, jos hän ehdottaisi, että vain odoteltaisiin kiltisti ja katsottaisiin mitä tapahtuu, niin hän jätti sen sanomatta. Seuraavaksi Kamanosuke alkoi osoittaa elonmerkkejä patjalta, mikä oli hyvä. ”Miten voit?” Sanzou kysyi, mutta Kamanosuke vain nousi ylös ja näytti hieman siltä, ettei tajunnut yhtään missä oli ja miksi. ”Mihin se surkimus meni, meiltä jäi ottelu kesken?” Tämä vain murehti. ”Tuota… taisit kyllä hävitä sen ottelun.” Sanzou valaisi. ”Miten se nyt muka on mahdollista, eihän siitä sekopäästä ollut mitään vastusta…” Kamanosuke ihmetteli. ”Hän sai apua, sinut lyötiin takaa päin tajuttomaksi.” Sanzou kertoi, kun Kamanosuke ei selvästi tajunnut. ”Miten raukkamainen temppu!” Kamanosuke ärähti siihen.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 22.05.2019
19:02
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
ZUKO

Sanzou ei kommentoinut mitään enää mahdollisiin pakosuunnitelmiin ja no eivät tähän asti ehdotetut olleetkaan mitenkään riskittömiä, myönsin toki, mutta pelkän ihmeiden odottelukaan nyt ei hirveästi antanut aihetta juhlaan. Ja jos Sanzou odotti jotain täysin riskitöntä suunnitelmaa, niin siinähän odottaisi sitten, mutta sellaista tuskin tulisi. Mutta toki totta, ettei tässä pahemmin mitään tehtäisi ennen kuin Kamanosuke päättäisi avata silmänsä. Huokaisin hiljaa ja jatkoin takaisin sille ihme sohvaviritelmälle, joka nyt ei hirvesti sohvaa kyllä muistuttanut, mutta yritti sellaista ilmeisesti esittää. Istuin sen päälle ja nojauduin siihen sitten. Jonkun ajan päästä tästä Kamanosuke ilmeisesti heräsi tai tajusin sen vasta sitten, kun Sanzou kyseli, miten tämä mahtoi voida. Kamanosukea ei kuitenkaan kiinnostunut muu kuin kesken jäänyt taistelu, jonka oli kuitenkin hävinnyt ja takaapäin hyökkäys oli sitten raukkamaista. "Kuvitella, että jotakuta oikeasti kiinnostaa tässä tilanteessa ainoastaan jonkun taistelun tilanne..." mutisin lähinnä itselleni. "Tervetuloa elävienkirjoihin!" Toph huikkasi lattialla edelleenkin istuen Kamanosukelle.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 23.05.2019
13:43
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
KAMANOSUKE

Kamanosukella ei ihan heti leikannut, okei ei olleenkaan, että missä hän oikein oli. Hän muisti tapelleensa sen juntin kanssa rannalla viimeksi, koska tämä kerjäsi selkäänsä. Nyt hän oli jossain hämärässä ummehtuneessa loukossa. No sentään hän ei ollut yksin, koska joku kyseli hänen vointiaan. Ääni oli jotenkin tuttu, mutta hetki meni, ennen kuin Kamanosuke jaksoi nousta ylös ja tajusi, että se oli se vedentaitaja. Aivan hän oli ollut rannalla myös. Kamanosukea kiinnosti enemmän, että mihin se kruunupäinen ääliö oli mennyt, koska tappelu jäi kesken, vai menikö se ääliö kuolemaan? Ei Kamanosuke sellaista kyllä muistanut. Sitten Sanzou valaisi asiaa, että hän oli muka hävinnyt. Ihan kuin Kamanosuke nyt häviäisi! (ethän sä muuta ku tyyliin aina XD)No sekin sai selityksen siitä, että juntti sai kaverilta apua ja Kamanosuke oli isketty takaapäin tainnoksiin. Olisi pitänyt arvata, että sellainen luuseri tarvitsi kaverin apua, kun ei yksin selvinnyt. Sitten joku ihmetteli, miten Kamanosukea kiinnosti tällaisella hetkellä joku taistelu. Kamanosuke käänsi katseensa Zukoon, joka murjotti sohvalla. ”Niin missä tilanteessa? Mikä muu tässä nyt sitten pitäisi kiinnostaa?” Kamanosuke ihmetteli ja samalla se sokea pirpana toivotti hänet tervetulleeksi elävienkirjoihin. Ai hänkin oli täällä, miksi ihmeessä? Kamanosuke meinasi jo alkaa pohtimaan asiaa, että missä he olivat ja miksi, ja melkein ehti kysyä, kun tajusi jotain kamalaa. Kusarigama ei ollut mukana! Oliko se kruunupelle kavereineen pöllinyt sen!?

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 23.05.2019
14:35
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
ZUKO

Kamanosuke kyseli vain, että missä tilanteessa ja mikä muu taistelun lisäksi pitäisi kiinnostaa mutinoihini siitä, että miten jotakuta jaksoi oikeasti kiinnostaa joku jo käyty taistelu, kun tässä oli vähän tärkemmätkin asiat kesken. Mutta luulisi nyt, että ilman kysymyksiäkin ymmärtäisi edes jotenkin missä tilanteessa oli. No en minäkään kaikkea ollut heti muistanut, mutta aika selvää oli ollut alunperin kuitenkin se, että joku oli meidät napannut ja kaikki asiat eivät olleet kohdallaan. Kamanosukella ei näyttänyt olevan hajua mistään muusta kuin siitä taistelusta, josta ei kyllä siitäkään kovinkaan kummoista tietoa muistanut edes. "Ensinnäkin meidät on napattu jostain tuntemattomasta syystä. Olemme ilmeisesti merirosvojen nappaamana laivassa... jossain varastossa ja tilanne poispääsyn suhteen on aika toivoton. Että jos ei kiinnostanut jäädä tänne hengaamaan loppuelämäksi, niin luulisi alkavan kiinnostamaan vähän muutkin asiat kuin turha taistelu, joka kuitenkin on jo historiaa", totesin vaan perään. "Tiedämme me edelleenkin sen verran, että merirosvojen mukaan mekin hyödymme heidän tavoitteistaan", Toph kuitenkin muistutti taas. "Niin... He siis vaan sanoivat niin, mutta sen ei tarvitse olla totta, jota se todennäköisesti ei muutenkaan ole", totesin siihen. Tosin sitten Kamanosuke alkoi vain etsimään jotain, mutta ei hajuakaan, että mitä, mutta ilmeisesti se joku oli hukassa pahemman kerran. No etsikööt sitä jotain sitten... Tuskin me ihan heti täältä kuitenkaan pois oltaisiin pääsemässä. Ja tokihan suunnitelman luonti olisi aina sooloilua parempi vaihtoehto, mutta tyhjän päälle oli aika vaikea rakentaa mitään toimivaa ja tuskin me tietoa saisimme merirosvoja haastattelemallakaan, ellei löytyisi jotain kiristyskeinoa. No sellaista tuskin löytyisi.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 23.05.2019
18:24
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
KAMANOSUKE

Zukoa vitutti selvästi joutua selittämään Kamanosukellekin, mistä oli kyse. Koska olisihan Kamanosuken pitänyt itse tajuta, että merirosvothan heidät olivat siepanneet. No sori, jos tässä vasta tajuihin palanneena ei jaksanut heti yhdistää kaikkia asioita toisiinsa, onneksi oli kaikkitietävä Zuko kertomassa asioita. Loppuun Zuko vielä valitti, että jos Kamanosukea kiinnosti päästä täältä pois, niin sopisi alkaa kiinnostaa jokin muukin, kuin jo hävitty taistelu. ”No sori, ei tarvitse polttaa käämejä heti. Jos sinulla on jo joku mahtava suunnitelma, kun olet tilanteesta niin hyvin perillä, niin kerro ihmeessä.” Kamanosuke vastasi ärsyyntyneenä, että Zuko puhui hänelle kuin idiootille. Kai hän nyt sai kysyä, mitä oli tapahtunut, kun hän ei itse muistanut, missä kohtaa ja miten oli hävinnyt, kun oli niin selkeästi ollut johdolla. Toph ilmoitti, että merirosvot väittivät, että he jotenkin hyötyisivät tästä. Zuko taas väitti, että se tuskin oli totta. Kamanosukekaan ei uskonut moiseen, muttei halunnut olla samaa mieltä Zukon kanssa. (onneks oot niin kypsä ja aikunen XD) ”Ei meillä oikein vielä ole suunnitelmaa, koska emme tiedä tarpeeksi tilanteesta.” Sanzou yritti sovitella tilannetta ennen kuin tulisi riitaa, mutta siltä tuskin voitaisiin välttyä, jos Zuko aukoisi päätään samaan tahtiin.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 23.05.2019
19:01
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
TOPH

Kamanosukekin heräsi ilmeisesti takaisin elävienkirjoihin. Tai no eihän hän nyt kuollut toki missään välissä, mutta ikään kuin heräsi elävienkirjoihin. Ei tämä kovinkaan eloisa tajuttomana kuitenkaan ollut. Tosin olisi hän voinut pysyäkin tajuttomana edes vähän kaueman aikaa, niin ainakin riita olisi vältetty. No aina ei voi voittaa, mutta siinähän Kamanosuke ja Zuko sitten nahistelivat siitä, että mitkä asiat pitäisivät kiinnostaa, milloin, miten ja ketä. Jos minulta olisi kysytty, niin minua kiinnosti tällä hetkellä se, miten miehillä olikin niin olematon logiikka ja se miten he hoitivatkin asiat aina niin mallikkaasti pieleen. Tässä oli aika hyvä malliesimerkki siitä. Sentään Sanzou ei ollut tuollainen ongelma, vaikka ehkä oikeasti olikin miespuolinen tapaus tai sitten hänellä vaan oli feikkinimi, mutta en ihan uskonut, että olisi. No pääasia, etteivät kaikki olleet tuollaisia pölkkypäitä.

Zuko ei kuitenkaan kommentoinut selvästikään enää mitenkään Kamanosuken vaativia valituksen aiheita siitä miten Zukon sitten pitäisi kertoa mahtisuunnitelmansa, kun hän muutenkin oli niin tilanteen herra. No ei ollut toki oikeasti, mutta sentään tajusi pitää suunsa kiinni. Oli se sentään jotain toisin kuin jatkaa samaa riitaa. Mutta sitten kuitenkin siihen, mitä merirosvot halusivat meistä tai olivat sanoneet sen hyödyttävän meitäkin. Zuko ei edelleenkään uskonut, että merirosvot puhuisivat totta. No en minäkään uskonut, mutta kunhan olin vaan sanonut, mitä merirosvot olivat sanoneet ja kai Kamanosukenkin oli se oikeus tietää... kai. Olisi sen toki voinut jättää sanomattakin, koska väliäkö nyt jollain merirosvojen sanoilla oli. Eivät ne paljoa painaneet. Kamanosukella ei kuitenkaan ollut enää siihen sanottavaa, mutta Sanzou kertoi kuitenkin, ettei suunnitelmaa oikein edes ollut. "Ellei sitä epävarmaa lasketa, että joku meistä voisi yrittää tiedustella laivan ja merirosvojen asioita. Mutta sitä varten pitäisi ensin päästä pois täältä... jotenkin. No ehkä sillä tiirikoinnilla, mutta sen onnistuminen on kaiketi vielä epävarmaa. Mutta tuon parempaa ratkaisua ei ole keksitty... Niin ellei sitten vaan odota pelastusta... jos sellaista edes on tulossa", selitin vaikka en ollutkaan ihan varma, oliko tuokaan edes mikään harkinnankaan arvoinen suunnitelma.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 24.05.2019
17:20
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
SANZOU

Kun Zuko ja Kamanosuke saivat riitansa riideltyä, päästiin taas siihen ongelmaan, että mitä he nyt tekisivät. Suunnitelmaahan heillä ei ollut, paitsi Tophin mukaan edelleen se, että joku lähtisi sooloilemaan yksin pitkin laivaa. ”En väitä, että meidän pitäisi vain olla tekemättä mitään ja istua täällä ja odottaa mahdollista apua. Mutta ehkä meidän pitäisi alkuun vain odottaa ja katsoa mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Ehkä saamme lisää tietoa asioista ilman, että meidän tarvitsee alkaa riskeeraamaan mitään. Ja tietenkin pakosuunnitelmaa varten tarvitaan tietoja ja se, että joku yksi lähtee katsomaan, mitä saa selville, on hyvä suunnitelma sitten, jos meille ei kerrota yhtään mitään. Mutta näin alussa sen onnistuminen on hyvin epätodennäköistä ja sen jälkeen saman tekeminen ja pakeneminen ylipäänsä muuttuu paljon vaikeammaksi, ellei mahdottomaksi. Takaisin pääsy on jo joka tapauksessa vaikeaa, vaikka matka pitenee koko ajan. Silti hätäily saattaa pilata sen ainoankin pakomahdollisuuden kokonaan.” Sanzou sanoi oman mielipiteensä siitä, että joku lähtisi seikkailemaan laivalle, jossa ei osannut kulkea ja jossa saattaisi törmätä ties kehen ja jos joku sillä välin tulisi tänne, niin puuttuva huomattaisiin heti.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 24.05.2019
17:48
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
ZUKO

Kamanosuken kommentin jälkeen hiljeni, koska en välittänyt vastata moiseen enää mitään. En ollut riitafiiliksellä, vaikka täällä olo päähän ottikin. Mutta sitten siihen mahdolliseen suunnitelmaan, jota nyt kyllä tainnut edes olla. Tophin mukaan kuitenkin oli, nimittäin se, että joku yksi menisi tutkimaan laivaa ja miehistöä. Toki siinä saattoi olla pienempi kiinnijäämisen mahdollisuus, mutta sellainen oli kuitenkin siinä missä siinä sooloilussakin olisi. Mutta kyllä suunnitelma kuin suunnitelma tyhjänpanttinaolon voitti mennen tullen. Tosin sitten siihen, että Sanzou oli enemminkin sitä mieltä, että juuri kyseinen tyhjäntoimitus olisi parempi vaihtoehto, koska saattaisimme saada tietomme ilman tiedonhakuretkiäkin... ainakin näin alkuun. "Niin... Olen kyllä ehkä samaa mieltä siitä, ettei tässä kannata kiirehtiä kuitenkaan. Ehkä Sanzou on oikeassa... ja ensin pitäisi vaan odottaa, mitä tuleman pitää. Ei me täällä kauaa olla vielä oltu ja ehkä joku pelastaa meidät ennen kuin meidän edes tarvitsee alkaa oikeasti harkitsemaan jotain suunnitelmaa", Toph tokaisi puolestaan. "Miten vaan... Olkoot sitten niin", totesin vaan siihen, koska jos puolia ei edes kiinnostanut tehdä mitään asialle, niin yksin oli aika vaikea alkaa väkertämään jotain suunnitelman tynkää. Tai olisi se toki mahdollista, mutta... no antaa olla. Ei tässä nyt ehkä niin tulenpalava kiire ollut kuitenkaan.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 24.05.2019
19:03
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
SANZOU

Toph oli lopulta samaa mieltä, kun Sanzou oli perustellut oman kantansa, miksi hänestä tällä hetkellä ei ollut järkevää tehdä mitään. Ei hän tarkoittanut, että he eivät tekisi yhtään mitään, mutta turha tässä oli hätiköidä ja laittaa jotakin seikkailemaan ilman oikeaa päämäärää. Ja sekin, että kukahan sillekin retkelle laitettaisiin? Zuko varmaan, koska muutenhan hän joutuisi istumaan täällä ja odottamaan. Toph nyt ei ainakaan voisi lähteä ja Sanzou itsekään ei ehkä ollut parhaimmillaan moisessa tehtävässä ja hänen vaatteensa eivät oikein maastoutuneet laivalle, että piiloutuminen onnistuisi kovinkaan hyvin. Kamanosukenkin valkoiset vaatteet ja punaiset hiukset erottuivat aika helposti, joten Zuko oli muutenkin ainoa vaihtoehto, jos sitä suunnitelmaa pitäisi alkaa toteuttamaan. Zukokin myöntyi lopulta, vaikkei näyttänyt tyytyväiseltä. ”Tiedän, että tekemättömyys tuntuu ajan hukkaamiselta, mutta edes jonkin aikaa. Jos vaikka joku vaivautuisi tulemaan selittämään asioita paremmin, kerta he nyt väittivät, että mekin hyödymme asiasta. olisi silloin oletettavaa, että meillekin kerrottaisiin miten ja miksi.” Sanzou selitti vielä. ”Tai sitten voidaan odottaa oven vieressä, että jos joku tulee, niin voidaan kolkata se ja ottaa panttivangiksi ja vaatia sitten niitä tietoja.” Kamanosuke ehdotti ja Sanzousta tuntui, että häntä ei ihan kuunneltu tai ymmärretty.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 24.05.2019
19:18
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
TOPH

Zuko myöntyi lopulta myöskin hieman hellentämään tahtia ja jos nyt totta puhuttiin, niin en nyt ollut varma, että oliko se minunkaan ehdottama idea nyt kaikista parhain. Kunhan olin vaan jotain ehdottanut, koska tyhjän päälle suunnitelmien teko olisi aika vaikeaa, mutta vaikka se teoriassa kuulostikin omasta mielestäni ihan näppärältä, niin käytäntö olikin sitten aivan toinen asia. No ei tyhjän päälle edelleenkään suunnitelmia tehty, mutta ehkä sellaista nyt ei ihan heti edes tarvisi alkaa pohtimaan. Kuka edes lähtisi seikkailemaan, jos se olisi valittu ratkaisuksi? Minä en edes näkisi mitään, joten joku kolme muusta, mutta en tiennyt, että kuka, koska en nähnyt heitäkään.

Zukon tyytymättömyys oli kuitenkin paistanut jopa sokeuden läpi tai äänenstä sen olin kuullut. Sanzou puolestaan yritti selittää, että ei nyt maailman tappiin asti tarvisi odottaa, mutta edes jonkun aikaa. Tämän jälkeen vielä siihen, että olisihan jonkun pakko tulla selittämään asioista jotain, kun kerran väittivät, että mekin hyötyisimme. "Toki se olisi olettavaa, mutta käykö niin, kun kyseessä on merirosvot, niin en usko. No ehkä he ovat toisenlaisia merirosvoja ja tulevat kertomaan... Siis sitten, kun ovat ensin suunnitelleet, miten saisivat meidät uskomaan valheitaan", Zuko lisäsi perään. Zuko ei selvästikään halunnut uskoa merirosvoihin sitten millään. No en minäkään kyllä täysin sokeasti. Tai no... sokeasti ja sokeasti. Mutta eipä aikaakaan, kun Kamanosuke pääsi ääneen, että aina voisi odottaa oven edessä jotain onnetonta, kolkata ja vaatia tietoja. "Se ei välttämättä ole niin helppoa", totesin siihen. "Mutta ainakin se olisi jotain... Tosin, jos se epäonnistuu, niin meillä taitaa olla vielä huonommat mahdollisuudet ja heitä on kuitenkin enemmän, joten ehkä kuitenkaan ei", Zuko totesi puolestaan.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 25.05.2019
18:26
Otsikko: RP. Kultakipon metsästys
SANZOU

Zuko ei uskonut, että merirosvot kertoisivat heille yhtään mitään. No voisihan se toki olla niinkin, mutta jos he uskoivat tavoitteensa hyödyttävän kumpaakin osapuolta, olisihan se järkevää selittää. Toki he eivät vaikuttaneet kauhean älykkäiltä olennoilta, joten ehkä he eivät vain hoksanneet asiaa. Sitten riittäisi, että siitä sanoisi, niin hekin ehkä tajuaisivat, että pääsisivät itsekin helpommalla. Ja voi olla, että he eivät oikeasti hyötyisi ja koko juttu oli vain valetta, mutta silloinkin olisi kannattanut valehdella kunnolla. Vaikka valehtelu väärin olikin, ei Sanzou siihen kannustanut tietenkään. Zukosta kuitenkin merirosvot vain valehtelisivat, koska olivat merirosvoja. ”No on se toki mahdollista, eikä meidän nyt tarvitse kaikkea uskoa, mitä he sanovat, mutta voi myös olla, etteivät huijaa. Ihmisiä hekin kuitenkin ovat, joten eivät he nyt täysin pahoja voi olla… Vaikka merirosvoja ovatkin.” Sanzou yritti vielä. ”Sinut juuri siepattiin ja väität, etteivät he pahoja ihmisiä ole? Eivät toki, ehkä koko maa olisi jäänyt hyökyaallon alle ja he vain ystävällisesti päättivät pelastaa meidät varmalta kuolemalta.” Kamanosuke sanoi. ”No tuskin nyt kuitenkaan…” Sanzou kyllä hiukan epäili, mutta Kamanosuke vain pyöräytti silmiään. Kun Kamanosukekin oli ehdottanut suunnitelmaa ja Zuko tyrmännyt sen, niin sitten kellään ei taas ollut mitään muutakaan ideaa, eli kai he sitten vain odottaisivat.

Vastaa tähän
<< Ensimmäinen < Edellinen  1  2  3  4  5  6  7  Seuraava > Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!


 

©2019 Mahti roolipelit - suntuubi.com