Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tässä on Mahti Roolipelit -sivuston foorumi eli sivu, joka on tämän sivuston henki ja sielu eli täältä löytyy kaikki roolipelit, jotka ovat tällä hetkellä menossa/käynnissä. Eli sinun ei tarvitse erikseen tulla kysymään, että mikä roolipeli on vielä elossa ja mikä on kuollut, koska täällä ei tule enää jatkossa olemaan roolipelejä, jotka eivät ole käynnissä. Lisäksi tästä osasta löytyy myös tiivistettynä se, että mitä jossain roolipelissä X on tapahtunut tähän asti. Eli, jos mielit mukaan roolipeliin X, niin olisi syytä, että lukisit edes ”Tapahtunut tähän asti” -osion, koska ainakin itse henkilökohtaisesti vihaan sitä, että pitää kertoa jollekin moneen kertaan se, että mitä on tapahtunut ja mitä on missannut. Mutta jos ”Tapahtunut tähän asti” -osio ei kuitenkaan syystä tai toisesta kerro kaikkea, jonka haluaisit tietää, niin kysy ihmeessä. Nekin kysymykset kuitenkin vieraskirjaan, koska roolipelin puolella en vastaan mihinkään, vaan poistan viestin ja se on sitten oma häpeä se, kiitos!


/ Etusivu / Roolipeli / RP. Yliluonnolliset vastaan ih

<< Ensimmäinen < Edellinen  1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  Seuraava > Viimeinen >>

Nimi: deviant
Lähetetty: 25.01.2016
13:11
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
NOKI

Kamanosuke ei edelleenkään näyttänyt kovinkaan hyvältä, vaikka Rickterin piina olikin nyt ohi ja varmaankin lopullisesti, koska tuskin hän tuosta enää hengissä voisi selvitä. Saizo lopetti hakkaamisensa ja lopputulos oli aika verinen. Rickter oli vuotanut vertaan maahan aika kiitettävän paljon ja verta oli myöskin hänen takanaan olevalla jääseinämällä. Lisäksi hän oli itsekin ihan veressä ja haavoja oli siellä täällä tämän alastomassa kehossa. Eihän hänellä ollut vaatteita myöskään, kun oli viskonut ne pois. Hän oli myös hieman silvotunkin näköinen, koska ällöttävää kyllä, kaikki sormet eivät näyttäneet olevan enää tallella. Osa kuitenkin kaiketi taisi olla, vaikka tuosta oli vaikea sanoa en kuitenkaan niin tarkkaan katsonut asiaa. Rickter oli tosin edelleenkin myöskin Saizon muodossa, joten tavallaan Saizo oli hakannut itsensä. Tämän kaiken lisäksi myös oikea Saizo oli Rickterin veressä ja miekka myös. Saizo tosin koitti pyyhkiä veret pois miekastaan seuraavaksi ja katsoi sitten vasta vaatteitaan huokaisten raskaasti. Rickter puolesta muuttui jälleen itsensä näköiseksi näyttäen kyllä olevan erittäin huonossa kunnossa, mutta ihan oikein hänelle. Oli paha sanoa päällepäin, että oliko tämä edes hengissä enää, mutta ihan samantekevää se minulle oli.

Kamanosuke puolestaan sai vastattua siihen jalkaa koskevaan kysymykseen eli enää ei siis sattunut. "Hyvä", sanon siihen nostaen samalla käteni pois tämän jalan päältä. Olin siis onnistunut siinä, vaikka kerta olikin ollut ensimmäinen. En ole koskaan tätä ennen edes yrittänyt parantaa ketään tai pienen haavan olen kerran parantanut, mutta en koskaan murtumaa. Täytyi siis olla tyytyväinen suoritukseen, mutta ei siitä kuitenkaan sen enempää, koska ei tässä nyt olla aikaa moista alkaa juhlimaan. Vielä parempi merkki oli kuitenkin se, että Kamanosuke alkoi selvästi pikku hiljaa rauhoittumaan. Oli outoa, kun Kamanosuke oli nyt ihan erilainen kuin äsken. En olisi heti uskonut näkeväni Kamanosukea ihan tuollaisena, mutta kokemuksen täytyi olla aivan hirveä ja siltä se oli näyttänytkin ja kuulostanutkin.

Lopulta Kamanosuke pääsi istumaan tai yritti ainakin. Koitin auttaa tätä siinä hieman. Saeryoselinermayorshiwalerierna puolestaan luopui yhdestä kaavustaan, jonka kietoi Kamanosuken ympärille. Eihän tuossa nyt ehkä paljoa ollut, kun oli vaan paita ja kaapu yllään, mutta on se enemmän kuin ei mitään. Housuja ei oikein ollut kenelläkään tarjota. Mutta toisaalta... eihän Rickterilläkään ollut vaatteita päällään ja hänen vaatteet olivat ehjät. Rickterillä oli ollut housut päällään ennen kuin riisui ne pois. Siinä olisi kyllä housut. Saeryoselinermayorshiwalerierna jatkoi Kamanosukelle ylös nousemisesta tai, että pystyikö tämä siihen. Kamanosuke näytti nyökkäävän siihen, mutta ei lopulta päässyt ylös. Olin jo aikomassa auttaa, mutta Saeryoselinermayorshiwalerierna kerkesi ensin. Nousin myös itsekin ylös ja astelin pois sen jäämuurin luota Rickterin alkaessa yskiä seuraavaksi vertaan ulos suustaan tuskaisesti. "Vieläkö henki pihisee?" Saizo murahti ja potkaisi idiootilta kaiketi ainakin tajun pois ja asteli sitten itsekin pois jäämuurin luota.

"En tiedä mahtaako sinulle kelvata moinen ajatus, mutta eihän Rickterilläkään ole vaatteita... Jos haluat housut, niin tuon mäntin housut olisi yksi vaihtoehto", yritin ehdottaa Kamanosukelle. Itsehän hän sen päätti, että halusiko ääliötä mitään, mutta olisi se varmaan mukavempaa, että olisi edes jotkut housut jaloissaan. "Kun pääsemme sen linnan luo, niin saat sieltä varmaan paremmat vaatteet kuitenkin", jatkoin Kamanosukelle. Tai ainakin oletin, että linnassa olisi vaatteita, koska siellähän kuitenkin kaiketi asuttiin. En tiennyt linnoista mitään, koska itsehän en sellaisessa koskaan ole asunut enkä oikeastaan kaiketi ole nähnytkään, mutta ilmeisesti kyseessä on valtava rakennus, jossa asutaan. "Entä tunnetko mitään kipuja... tai siis, että sattuuko mihinkään sen äskeisen jälkeen?" kysyn vielä Kamanosukelta tarkoittaen tietenkin, että sattuuko se Rickterin kuvottava teko johonkin. En tiennyt, että oliko moisella joku toinenkin nimi, mutta näytti kuitenkin parittelulta tavalla tai toisella, mutta monta kertaa vaan tuskaisemmalta, joten täytyihän sen sattua ainakin tekohetkellä. Mutta jos sattuisi vieläkin, niin voisin yrittää lieventää kipuja ja tuskaa.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 25.01.2016
15:06
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
DORIAN

Matka kohti Himejin linnaa jatkui, vaikka verkkaisesti. Kuitenkin, kun jostain löytyisi vettä seireenille, matkantekokin nopeutuisi. Dorianille kävi loistavasti matkan nopeuttaminen, tällainen hidastelu oli turhauttavaa, vaikka ei hän aamunkoittoa vielä pelännyt, siihen kun oli aikaa ja kyllä hän sen verran kesti aurinkoa jo, ettei siihen heti kärventyisi. Suojan etsimisessäkin menisi kuitenkin aikaa ja mitä nopeammin sitä pääsisi etsimään, sen parempi. Osittain siksi hän oli lupautunut kuskaamaan Haurua mukanaan, kerta Deliahin kyyti ei innostanut. Ei se häntä erityisemmin huvittanut, mutta nopeammin he pääsisivät etenemään sillä tavoin, olettaen, että Hauru ottaisi tarjouksen vastaan. Ja ottihan hän, ilmeisesti kyyti kuulosti paremmalta maata kuin vettä pitkin, eikä Dorian siitä oikein voinut syyttääkään. Vedessä liikkumista varten olivat veneet ja laivat, lauttakin kävi paremman puutteessa, ja delfiinikyyti ei olisi häntäkään innostanut.

Aisu olikin sitten vielä ongelma ja Aisu ei ollut ilmeisesti edes kuunnellut mistä oltiin keskusteltu, tiedä sitten, ehkä hänen korvansa olivat jäätyneet? Hakidonmuya joutui kertaamaan koko asian, mihin tämä ilmoitti luistelevansa perässä ihan itse. No kunhan ei jäädyttäisi seireeniä veteen, niin sama se Dorianille oli, miten hän aikoi tulla perässä. Moista jääkalikkaa ei olisi ollut varmaan kenestäkään mukava kanniskella, joten hyvä vain, ettei tarvinnut. Olkoonkin, ettei Dorianilla ollut varaa valittaa muiden kylmyydestä, mutta ei hän silti kuitenkaan nyt ihan noin jäinen ollut. Tsukihiko sai joen paikannettua ja sitä kohti sitten lähdettiin vaeltamaan tällä uljaalla sotajoukolla… Välistä Dorian ei voinut olla ajattelematta, että mihin hittoon oli taas mennyt itsensä sotkemaan. Matkanteko keskeytyi kuitenkin siihen, että Deliah tuupertui tai kuivui kokoon. Kuoliko hän siihen? Olisi sanonut siitä vesitarpeestaan aikaisemmin, kerta hätä oli tuon näköinen. Ilmeisesti hän oli vain tuupertunut ja Hauru poimi tämän mukaan ja matka saatiin jatkumaan.

Joki ei ollut kaukana ja pian Dorianin terävä kuulo kuuli sen hiljaisen solinan ja kohta se ilmaantuikin tummana nauhana esiin puunrunkojen takaa. Sitten piti vain toivoa, ettei ollut Deliahin kohdalta liian myöhäistä. Olisihan se nyt sääli, että menettäisimme heti lähtöön kaksi jäsentä ennen kuin olisi edes sodittu ketään vastaan. Toinen siksi, että tämä oli idiootti ja toinen siksi, että tämä kuivui kasaan. ”Miten Deliah voi?” Tsukihiko kyseli Haurulta joen varresta. Tämän sisko taas näytti siltä, että tuupertuisi seuraavaksi ja vierähtäisi itse jokeen, mutta ehkä veli huolehtisi tästä, niin Dorianin ei tarvinnut vaivautua huomauttamaan asiasta. Tämä kuitenkin kantaisi siskonsa loppumatkan, kunhan kala saataisiin takaisin veteen.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 25.01.2016
15:26
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
HAURU

Deliah oli loppujen lopuksi aika kevyt, mutta näytti hän kyllä sen verran laihaltakin, että ei ihmekään kun painoi niin olemattoman vähän. Ei siinä mitään, olihan häntä helpompi kantaa näin kuin, jos hän olisi painanut ihan hitosti liikaa. Siinä tapauksessa joku muu olisi kyllä saanut hoitaa Deliahin sille joelle. Toivottavasti se joki kuitenkin olisi oikeasti lähellä, koska ei tämä kantaminen kuitenkaan kovinkaan mukavaa ollut, mutta en kyllä halunnut, että toinen kuolisi käsiinikään... ellei siis ollut jo kuollut. Sitä oli paha sanoa, koska Deliah ei kyllä näyttänyt kovinkaan eloiselta juuri nyt. Ehkä hänellä pitäisi olla joku ämpäri mukana ja siinä vettä? Tosin ei sillä enää ollut tarvetta kerta olimme menossa sen joen luo. Deliah olisi kuitenkin voinut sanoa aikaisemmin veden tarpeestaan, mutta ihan kuinka vaan. Ei se ollut minun ongelmani, mutta ainut vaan, että minä kannoin häntä, mikä taas oli aika ironista siinä mielessä, että Deliah oli hetki sitten tarjonnut kyytiä minulle.

Jonkun matkaa kuitenkin talsittuamme pääsimme vihdoin ja viimein jonkunlaisen joen luo, joka solisi hiljaa. Tsukihiko puolestaan kyseli, että miten Deliah mahtoi voida. "En ole varma, mutta ei hän varmaan kuollut kuitenkaan ole. Ehkä hän vaan pyörtyi kuivuuden takia... Ehkä hän virkoaa kun pääsee veteen", vastasin. Vastaus oli aika epämääräinen, mutta en ollut oikeasti mitenkään varma, että oliko Deliah hengissä vaiko ei vai oliko se pelkkä pyörtyminen, joka hoituu vaan sillä, että seireeni pääsee takaisin veteen. En kuitenkaan ole koskaan ennen nähnyt yhtäkään seireeniä, vaikka olen kuullutkin niiden olemassaolosta.

Kyykistyin veden äärelle ja laskin Deliahin jokeen pidellen tästä kuitenkin vielä kiinni. Hetkeen ei tapahtunut mitään ja alkoi tässä ehkä toivokin jo menemään, mutta pian Deliahin kasvoihin alkoi taas tulemaan eloa. Jalatkin olivat muuttuneet pyrstöksi, joka kimmelsi kauniisti kuun valossa. "Oletko kunnossa?" päätin kysyä tältä. Deliah avasi sen jälkeen taas silmänsä nyökäyttäen päätään vastaukseksi. Päästin lopuksi irti tästä ja Deliah kastautui kokonaan. Tämän ihokaan ei enää näyttänyt kuivalta. Nousin sitten lopuksi taas seisomaan ja sitten varmaan voisimme jatkaa matkaamme. Dorian tosin vastasi minunkin matkasta, joten odottelin lähinnä sitä, että koska hän oli valmis.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 25.01.2016
16:53
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
KAMANOSUKE

Kamanosuke oli hieman jo alkanut toipua äskeisistä kauhunhetkistään, mutta olo oli yhä sekava ja kaikin puolin kurja. Jotenkin olo oli kamalan heikko ja jalat eivät tuntuneet kannattelevan, vaikkei hän ollut edes satuttanut itseään missään kohtaa. Oli Rickter hänelle kipua aiheuttanut, mutta ei hän sen takia näin kurjassa kunnossa ollut eikä kipu enää edes tuntunut, mutta jokin muu vastenmielinen tunne pysyi, vaikka Rickter oli jo lopettanut ja hakattu muusiksi. Hänestä tuntui jotenkin saastuneelta ja likaiselta, häntä inhotti oma heikkoutensa ja häpeää oli mahdotonta edes käsittää. Sitä pahensi entisestään muiden paikallaolijoiden huolenpito ja apu, koska ei hän halunnut olla näin säälittävä. Hän ei ollut onnistunut tappamaan Rickteriä vaan epäonnistunut siinä surkeasti. Taas hän oli tarvinnut Saizon ja muiden apua, ellei heitä olisi ollut, Kamanosuke makaisi varmaan yhä juuriin köytettynä Rickterin raiskattavana. Hän tunsi suurta inhoa itseään kohtaan, hän oli aikaisemmin ollut inhottava Noelle ja tämä oli silti ollut ensimmäisenä paikalla auttamassa ja luovuttanut omat vaatteensakin Kamanosukelle, jonka vaatteet Rickter oli tuhonnut käyttökelvottomiksi.

Noki oli ilmeisesti parantanut jotenkin hänen jalkansakin, vaikkei Kamanosuke edes tiennyt mikä siinä oli ollut vikana, se vain oli jossain kohtaa lakannut kannattelemasta hänen painoaan. Ei siihen kunnolla missään kohtaa ollut sattunut, mutta kun Noki sen kiputilannetta tiedusteli, hän vastasi vain, ettei siihen sattunut, sen pidemmittä selittelyittä. Nyt kun hän oli päässyt ylös sen haltian avustamana, jolta oli myös saanut jonkun lainavaatteen päälleen, niin ei jalka tosiaan tuntunut enää niin huteralta, nyt vain hänen kummatkin jalkansa tuntuivat jotenkin voimattomilta. Häntä hävetti tosin sekin ihan sietämättömästi, että muut joutuivat luopumaan vaatteistaan hänen takiaan, Noella ei enää ollut mitään päällään, tosin se ei ilmeisesti häirinnyt häntä kauheasti ja olihan hänellä turkki, mikä varmasti auttoi asiaa. Oikeastaan tässä hommassa ei ollut mitään sellaista asiaa, mikä Kamanosukea ei olisi hävettänyt tällä hetkellä niin paljon, että olisi mieluummin kuollut. Rickter oli tosiaan saanut sen mitä halusikin, vaikka ei ehkä ollutkaan suunnitellut, että Saizo hakkaisi hänet muusiksi siitä hyvästä. Olikohan tämä jo kuollut?

Kamanosuke ei kyllä muistanut nähneensä Saizoa vielä koskaan noin raivona. Hänenkö puolestaan Saizo oli suuttunut noin kovasti? Vai siksi, että Rickter teki sen Saizon muodossa? Jotenkin Kamanosuke olisi ehkä halunnut ajatella Saizon suuttuneen siksi, että Rickter oli satuttanut häntä, mutta oikeastaan Saizon tuntien jälkimmäinen vaihtoehto oli varmaan lähempänä totuutta. Ehkä sillä ei kannattanut vaivata päätä tällä hetkellä, pääasia, että Saizo oli saanut sen loitsun rikottua ja Rickterin listittyä. Vaikka se oli jo loppunut hyvän aikaa sitten, Kamanosuke tunsi Rickterin yhä itsessään ja kuuli tämän naurun mielessään, pahinta siinä oli se, että vartalo oli ollut Saizon, kuten naurukin, vaikka hän tiesikin sen olleen Rickter, eikä Saizo. Hän olisi halunnut unohtaa sen, muttei pystynyt ja Rickter oli tiennyt sen ennen kuin oli edes aloittanut. Hän ei ollut tappanut Kamanosukea, koska tiesi tämän olevan hänelle vielä vaikeammin siedettävissä. Kaikki oli Kamanosuken osalta mennyt, kuten Rickter oli halunnutkin, olkoonkin, että se loppui miten loppui ja onneksi loppui.

Kamanosuke havahtui taas ajatuksistaan, kun Noki alkoi kyselemään jostakin ajatuksesta. Tämä selitti siitä, että Rickterin vaatteet olivat vielä ehjät ja Kamanosuke voisi ottaa mäntin housut. Ajatus oli inhottava, vaikka housut kuulostivatkin muuten ihan mukavalta vaihtoehdolta. Hän ei voisi pukea Rickterin vaatteita, sitten hän ei ainakaan saisi rauhaa tästä. ”Se olisi varmaan järkevää, mutta… en taida pystyä siihen… en voi pukea… sen tyypin vaatteita…” Kamanosuke vastasi hieman vaikeasti, hän ei oikein ollut tottunut siihen, että joku tarjosi apuaan noin kovasti. Hän piti katseensa yhä maassa ja hänen äänensä oli vaimea, hän puristi vielä hieman vapisevin käsin sitä jotain kaapua, minkä haltia oli kietonut hänen ylleen Noen lainaaman paidan päälle. Noki mainitsi, että Kamanosuke saisi viimeistään siellä linnassa itselleen varmasti kunnon vaatteet päälleen. Totta, mutta jotenkin tällä hetkellä se linna kuulosti kamalan kaukaiselta ja hän ei kokenut olevansa minkäänlaisessa matkakunnossa. ”Niin… Anteeksi… Sotkin teidätkin tähän.” Kamanosuke sanoi sitten vaisusti. Jos hän olisi vain antanut Rickterin olla eikä ylpeyttään alkanut isottelemaan, mitään tällaista ei olisi tapahtunut. Nyt hän oli vielä pahemmin nolattu ja Rickter oli käynyt myös muiden kimppuun, koska he olivat jääneet odottamaan Kamanosukea. ”Ilman teidän apuanne, olisin vieläkin… niin että… kiitos. En ansaitse ystävällisyyttänne, en ole tehnyt mitään sen eteen… enkä voi… riistää teiltäkin vaatteitanne…” Kamanosuke sanoi hieman takellellen, hän ei ollut kovinkaan hyvä myöntämään sitä, että tarvitsi muiden apua ja vielä huonompi kiittämään siitä.

Noki kyseli vielä siitäkin, että oliko Kamanosukella jotain kipuja sen äskeisen jälkeen. Oli, hän oli ihan romuna sen äskeisen jälkeen, mutta ei sille enää voinut tehdä mitään. Ei hänellä kuitenkaan ollut sellaisia kipuja, kuin Noki tarkoitti. ”Ei, olen ihan kunnossa…” Hän vastasi siihen, vaikka tyhmäkin näki, ettei hän ollut kunnossa, mutta kipujen suhteen kaikki oli ihan hyvin. Sitten Kamanosuke tajusi, että vaatteiden lisäksi Rickter oli vienyt hänen aseensakin. Hän oli ollut liian shokissa kun hänet oli talutettu ulos jäävankilasta, että ei ollut kiinnittänyt siihen huomiota. Ei kai Rickter ollut hajottanut sitäkin? ”Kusarigamani… onko sekin… mennyttä…?” Hän kysyi ääni väristen. Olkoonkin kyse vain aseesta, se oli ollut hänellä aina ja oli kamala ajatella, että joku Rickter oli tuhonnut sen. Ehkä sen voisi edes korjata? Uudenkin hommaaminen onnistuisi varmaan, mutta se ei ollut yhtään sama asia. Mutta ensin piti saada tietää, missä ase ylipäänsä oli.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 25.01.2016
18:07
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
NOKI

Jäin katselemaan hieman ympärilleni tehden myöskin huomion, että olimme jättäneet jälkeemme melkoisen siivon. Oksia ja roskia makaili maassa vaikka millä mitalla ja lisäksi verta oli siellä ja täällä. Jäämuuri oli edelleenkin pystyssä, mutta osaksi hajonnut, mutta samalla melko silmiinpistävä, koska nythän ei kuitenkaan ollut talvi eikä jää kuitenkin luonnollisti voisi kasaantua noin ja harvemmin ihmisiä tapaa moisen jäävuoren sisällä hoitelemassa jotain... parittelua. Mutta antaa olla... Ehkä sillä nyt ei ole mitään väliä, mutta ainakin näyttää juuri siltä, että täällä on tapahtunut jotain yliluonnollista. Tiedä sitten, että onko se hyväksi ottaen huomioon sen, että yliluonnollisia metsästetään.

Seuraavaksi kuitenkin pääsimme asiassa eteenpäin eli niihin housuihin tai siihen, että halusiko Kamanosuke housuja vaiko ei. Housujen pukeminen olisi kuulemma järkevää hänestä, mutta Kamanosuke ei kuitenkaan tahtonut pukea moisen mäntin housuja jalkaansa, koska ei vaan pystynyt siihen. "Ihan ymmärrettävää... Ja tiesin kyllä vastauksen valmiiksi, mutta täällä ei oikein ole muitakaan housuja... Olisin toki antanut, jos omistaisin sellaiset", sanon vielä lopuksi, mutta totuus oli se, että yksikään menninkäinen ei omistanut housuja. Housut eivät olleet tarpeen, vaikka muiden mielestä se on kuulemma itsensä paljastelua ja onhan suurimmalla osalla housut jaloissaan elleivät ole luokiteltavissa eläimiksi. Menninkäiset eivät kuitenkaan ole eläimiä, mutta eivät toki ihmisiäkään, vaan jotain siltä väliltä... eli menninkäisiä. Melko ympäripyöreää.

Kamanosuke jatkoi seuraavaksi siitä, että oli sotkenut myöskin meidät tähän ja pyyteli sitä anteeksi. "Ei se haittaa... Mutta, jos emme olisi jääneet... Rickter varmaan vieläkin... No... tiedäthän... jatkaisi tuota..." selitin itsekin hieman takellellen, mutta en osannut sanoa asiaa suoraan, koska pelkäsin... jotain. En ollut varma, että mitä, mutta jotain, mutta kai Kamanosuke nyt asian kuitenkin tajusi? Eikä mielestäni olisi ollut reilua jättää häntä yksin tappelemaan tänne, koska entä, jos hän ei olisikaan löytänyt linnalle ja sitten jotain kuitenkin tapahtuisi? En tiennyt, että miksi tunsin niin suurta sääliä ja myötätuntoa Kamanosukea kohtaan, mutta niin vaan tunsin. Kamanosuke kuitenkin oli selvästi tajunnut, että oli hyvä, että olimme kuitenkin jääneet ja nyt hän kiitteli avustamme. "Ei mitään... Ei tarvitse kiittää. Pääasia on kuitenkin, että Rickter sai ansaitsemallaan tavalla ja se piina ja tuska loppui", sanoin siihen punapään jatkeassa siitä, että ei ansainnut ystävällisyyttämme, koska ei ole tehnyt mitään sen eteen. Eikä hän voi riistää vaatteitamme. Niin... kyllähän Kamanosuke taisi myöskin Rickterin tavoin sanoa minua hyödyttömäksi ja ettei minusta ole mihinkään. Kyllä se tietenkin sattui, mutta... Ei Kamanosuke kuitenkaan ansainnut Rickterin sanoja ja tekoja. Se oli väärin ja vaikka toinen olikin käyttäytynyt minua kohtaan väärin, niin en voinut katsoa sitä sivusta, koska tiesin tarkalleen miltä nöyryytys tuntuu. En ehkä ole koskaan tuntenut sitä, mitä Kamanosuke koki jäämuurin sisällä Rickterin takia, mutta tavallaan Kamanosuken tuska välittyi myöskin minulle enkä voinut enää vaan antaa olla.

"Kyllä jokainen jonkun ansaitsee rinnalleen..." sanon lopulta, mutta tällä kertaa melko hiljaa. Itselläni ei ole ollut ketään sellaista, joka olisi koskaan ollut kunnolla rinnallani. En ole koskaan tuntenut edes vanhempiani. Isoisäni kertoi, että isäni eli toisin sanoen yksi peikoista oli kuollut kun toiset peikot hyökkäsivät hänen sekä äitini kimppuun. En ollut vielä syntynyt tuolloin. Isäni kuoli, koska hän oli muutenkin ollut vähän aikaa sitten toipilaana peikkojen välisen sodan takia. Äitini kuulemma haavoittui vakavasti hyökkäyksen takia, mutta sinnitteli syntyymäni asti. Sitten hänkin kuoli. Lisäksi tuntuu siltä, että en edes kuuluisi kyläämme, koska kaikkien mielestä olen outo ja epäluotettava, vaan puoliksi menninkäinen. Olen ainoastaan väleissä jotenkuten isoisäni kanssa, mutta hänellä ei ole koskaan aikaa kuunnella minua, koska hänellä on paljon kaikkea. Olen ollut tavallaan aina niin sanottu yksinäinen susi, mutta kyllä minäkin haluaisin jonkun sellaisen rinnalleni, joka arvostaisi minua sellaisena kuin olen. "Voit palauttaa paidan sitten kun pääsemme linnaan ja saat uudet vaatteet..." sanon vielä Kamanosukelle edelleenkin melko hiljaa, mutta kuitenkin sillä tavalla, että sen kuulee. Pidin katseeni samalla lähinnä vaan maassa.

Seuraavaksi siihen kysymykseeni niistä kivuista, joita ei siis ollut ja Kamanosuke väitti olevansa kunnossa. "Etkä ole... En halua väittää vastaan, mutta kuulen sen kyllä, että et ole kunnossa. Ei sinun tarvitse valehdella siitä... Voit myöntää sen ihan hyvin", sanon vaimeasti siihen. Sanoin, että sisällä olevan kivun voi myöntää, mutta en osannut itsekään myöntää omaani ääneen. Huokaan hiljaa katsellen maata, kunnes sitten päästiin johonkin kusarigamaan. Mikä se sellainen gama mahtoi edes olla? Kamanosuke kuitenkin kyseli siitä, että oliko se kyseinen gama mennyttä. Tai siis kusarigama. Niin... se oli varmasti se hänen aseensa. Mikä muukaan se muka voisi olla? Kyseinen ase oli edelleenkin minulla. En ollut laskenut sitä vieläkään käsistäni pois. Olin lähinnä vaan puristanut sitä toisessa kädessäni ja tajusin sen vasta nyt, että pidin sitä todella vieläkin käsissäni. "Jos se on tämä... niin se on kyllä ihan kunnossa... Haluat sen varmaankin takaisin... Tässä..." sanon ja ojennan käsissäni olevan aseen Kamanosukelle takaisin pitäen tosin edelleenkin katseeni maassa huomioiden myös sen, että olin puristanut asetta kädessäni niin kovaa, että olin saanut jotenkin tehtyä pari pientä haavaa käteeni kynsilläni, joita oli painanut kämmentäni vasten. Kynnet kun olivat astetta terävemmät. Tunsin myös samalla silmieni hieman kostuvan miettiessäni kaikkea mahdollista.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 25.01.2016
18:29
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
TSUKIHIKO

Ryhmä selviytyi melkein kunnialla joelle asti, joskin Deliah oli tuupertunut ja Hauru sai kantaa hänet loppumatkan. Ilmeisesti seireeni ei kuitenkaan ollut kuollut, vain pyörtynyt, muttei Hauru ollut hänen tilastaan täysin varma kuitenkaan. Hauru auttoi Deliahin veteen ja hetken tilanne näytti aika huonolta, mutta pian tämän jalat vaihtuivat pyrstöksi ja tämä virkosi ja nyökkäsi Haurun tiedustellessa, oliko hän kunnossa. ”Eli kaikki hyvin ja voinne jatkaa matkaa?” Tsukihiko varmisti vielä ja kumartui sitten, niin Asamihime pääsisi taas kapuamaan hänen selkäänsä. Hieman väsyneesti tämä kiipesi kyytiin ja kietoi kätensä Tsukihikon hartioiden ympärille. Tsukihiko asetteli keihäänsä paremmin matkaan mukaan ja suoristautui sitten valmiina jatkamaan matkaa heti kun muut olisivat valmiit.

Dorian kävi poimimassa Haurun selkäänsä (?) ja sitten kaikki kyyditettävät olivatkin valmiina. ”Eiköhän mennä sitten.” Tsukihiko totesi ja hypähti hieman ilmaan ja lähti liitämään maanpinnan tuntumassa eteenpäin joen viertä koettaen pitää silmällä, että muut eivät jäisi jälkeen. ”Yritä olla putoamatta.” Dorian sanoi Haurulle ja lähti itsekin perään, tosin ihan juosten eikä ilmassa liihottaen, kuten Tsukihiko. Näin matkanteko taittuisi huomattavasti nopeammin, tosin kun he löytäisivät suojan, Tsukihikon pitäisi varmaan mennä katsomaan missä muut olivat, koska eiväthän he voineet tietää, mihin hylättyyn rakennukseen muut olivat majoittuneet väliaikaisesti ennen linnoitukseen hyökkäämistä.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 25.01.2016
18:46
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
DELIAH

Olisi ehkä pitänyt sanoa vesiongelmasta aikaisemmin, niin en olisi tuupertunut kesken kaiken, mutta henki kuitenkin pihisi edelleenkin ja kaikki oli tällä hetkellä ihan hyvin. Olokaan ei ollut enää yhtään kuiva, vaikka ennen sitä olo olikin ollut melkoinen ja oli tuntunut siltä, että olisin kuivunut pystyyn. Tosin onneksi ilmeisesti Hauru oli napannut minut mukaansa. Muutenhan olisin kuollut sinne, mihin olinkin kaatunut. Oli tavallaan ärsyttävää, että me seireenit olimme niin riippuvaisia vedestä. Tsukihiko puolestaan varmisteli sitten sitä, että kaikki oli siis hyvin ja voisimme jatkaa matkaamme. "Kyllä... Kaikki on nyt ihan hyvin ja kyllä minun puolestani voidaan jatkaa", vastaan siihen.

Asamihime kiipesi Tsukihikon selkään ja Dorian nappasi Haurun mukaansa ja sen jälkeen sääsimme itse matkaan. Tsukihiko meni edeltä ja Dorian sanoi Haurulle jotain siitä, että tämän pitäisi koittaa olla putoamatta. "Yritän parhaani", Hauru vastasi siihen hekin lähtivät lopulta matkaan. Myös Hakidonmuya pyrähti matkaan. Aisu puolestaan lähti ensin juosten matkaan, mutta alkoi sitten luomaan jäätä maahan luistellen sillä. Lähdin toki itsekin matkaan seuraillen porukkaa veden alta käsin ja välillä ns. hyppien pintaan vähän niin kuin delfiinien tapaan. Kyllä tämä matkan taittaminen oli tällä tavalla paljon yksinkertaisempaa ja nopeampaa. Olisimme varmasti paljon nopeammin perilläkin ja sitten voisi levätä ihan kunnolla. Siis heti sen jälkeen kun olisimme löytäneet jonkun paikan, jossa voisi olla suojassa siihen asti kunnes valloittaisimme sen linnan. "Jos kuljemme koko matkan näin, niin kauan tässä menee?" Hakidonmuya ainakin äänestä päätellen päätti kysyä. Tämä kuitenkin liikkui sen verran nopeasti, ettei häntä voinut kunnolla nähdä.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 25.01.2016
23:29
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
KAMANOSUKE

Vaikka Kamanosuken olo oli edelleen melko alaston lainavaatteista huolimatta ja oli tavallaan typerää kieltäytyä ottamasta Rickterin housuja omaan käyttöön, Rickterin takia Kamanosukella ei ollut enää omia, koska ne oli pakko mennä tuhoamaan. Silti ajatus oli liian vastenmielinen ja hän ei kaivannut kyllä enää yhtään mitään muistuttamaan itseään Rickteristä. Olkoonkin, ettei tarvinnut, hän ei varmasti kykenisi unohtamaan tätä vaikka miten yrittäisikin, eikä siten myöskään Rickteriä. Noki kyllä sanoi ymmärtävänsä, miksei juntin housut kelvanneet, mutta nyt ei ollut oikein muitakaan housuja tarjolla ja hän olisi kyllä antanut omansa, jos hänellä olisi ollut. Kamanosuke ei kyennyt ymmärtämään Nokea, hän oli sanonut tälle pahasti, olkoonkin, että pilkkasi samalla Rickteriä ja osoitti sen enemmän Rickterille, mutta Noki sai osan pilkasta osakseen, mutta hän oli saanut siitä jo kostoksi Rickterin päälleen, tosin ei sillä tavalla kuin äsken. ”Oli jo kilttiä lainata paitaa, olemattomia vaatteita kun on vähän vaikea lainata.” Hän vastasi siihen, koska kuinka moni oikeasti luopuisi ainoista vaatteistaan täysin ventovieraan takia? Ei Kamanosuke ainakaan, vaikka ehkä tämän jälkeen hän ajattelisikin asiaa toisin, jos vastaavaa tapahtuisi jollekin muulle.

Hänen pitäisi varmaan kuitenkin pyytää Noen pilkkaamista kunnolla anteeksi jossain kohtaa. Nyt hän oli itse saanut tuta Noen loitsuista sen verran pahasti, että niissä ei todellakaan ollut mitään pilkattavaa. Rickter oli käytännössä onnistunut hänen pahoinpitelyssään eniten juuri Noen loitsuja käyttämällä, niillä tämä oli saanut hänet menettämään liikuntakykynsä ensin tekemällä jalalle jotakin, sitten kahlitsemaan hänet maahan niillä kirotuilla juurilla ja vaikka jääseinämä olikin Aisun käsialaa, sekin oli lopulta murtunut aika helposti ja Nokena tehty suoja oli tyrehdyttänyt Kamanosuken voimat ja tehnyt Rickterille läpipääsemättömän suojan, jotta hän sai tehtyä mitä halusi kenenkään häiritsemättä. Olkoonkin, että tuli ei Noelta luonnistunut, mutta muuten hänen voimissaan ei enää ollut mitään kyseenalaistettavaa, Kamanosuke oli saanut kärsiä niistä pahimmalla mahdollisella tavalla, joskin Rickterin kautta. Toisaalta Noki oli varmaan saanut suojaloitsun purettua, ellei Saizo ollut mennyt vain voimalla läpi, joten ilman Nokea ja Noen voimia Kamanosuke voisi olla vieläkin läpipääsemättömän suojan sisällä Rickterin armoilla. Tiedä sitten mitä olisi käynyt, kun Rickter olisi saanut tarpeekseen, ehkä hänet olisi tapettu siihen, tai sitten hän olisi vain ottanut ja lähtenyt ja jättänyt hänet kärsimään tuskallisten muistojensa kanssa. Mutta toisin oli käynyt ja Rickter oli toivottavasti kuollut pois, koska kukaan ei kaivannut häntä yhtään missään tai ei ainakaan Kamanosuke. Hän oli omasta mielestään suuttunut ihan oikeutetusti, vaikka ei olisi pitänyt, ehkä Rickter kosti hänelle sitten sen, että hänet oli häädetty porukasta, mutta ihan itse hän sen oli aikaan saanut.

Noki sanoikin sitten siitä asiasta, että ei haitannut, vaikka he olivat joutuneet osalliseksi tähän, koska muuten Kamanosuke luultavasti saisi kärsiä Rickterin iljettävyyksistä edelleen. Kiitoksetkin kuulemma olivat turhia, koska pääasia, että Rickter sai mitä ansaitsi ja Kamanosuken piina oli loppunut. ”Mehän olemme nyt joukkue, on selvää että pidämme yhtä emmekä olisi jättäneet sinua yksin pulaan. Olisit varmasti tehnyt saman jos joku meistä olisi ollut samassa tilanteessa.” Saeryos sanoi siihen. Ei Kamanosuke kyllä varmaan olisi, ei hän yleensä jaksanut piitata muista. Nyt kuitenkin tuntui siltä, kuin jokin hänessä olisi muuttunut äskeisen kokemuksen takia. Jatkossa hän ei välttämättä enää pystyisikään olemaan piittaamatta muiden ongelmista. Jos tästä nyt jotain hyvää piti hakea, niin se olisi sitten se, että jokin hänessä oli herännyt ajattelemaan muitakin kuin itseään, mutta siihen se hyvä sitten jäikin. Ja voi olla, että tosi paikan tullen hän ei sitten piittaisikaan mistään, kuten ei ennekään, hän oli nyt vain jotenkin järkyttynyt ja ajatteli siksi noin pehmoisia.

Noki sanoi seuraavaksi lähes kuiskaten jotain sellaista, että jokainen ansaitsi jonkun rinnalleen. No ehkä, mutta Kamanosuke ei ikinä ollut oikein uskonut moiseen. Häntä oli pienestä pitäen vieroksuttu ja pidetty kummajaisena. Vaikka hänen annettiin asua kylässä muiden ihmisten kanssa, ihmiset olivat vain pelänneet, että jokin katastrofi tuhoaisi heidän kylänsä jos he jättäisivät Kamanosuken metsään susien ruuaksi. Heti kun hän vain ei tarvinnut enää jatkuvaa huolenpitoa, hänet sysättiin yksin ja käytiin silloin tällöin ruokkimassa. Ja kun hän alkoi saada tuntumaa tuulen hallintaan, hän sai häipyä omille teilleen ja takaisin ei ollut tulemista. Monta kertaa hän oli meinannut kostoksi pyyhkäistä sen kyläpahasen olemattomiin vanhempana, mutta ihan siitä hyvästä, että hänet oli edes pidetty hengissä, hän oli antanut niiden kurjien ihmisten pitää kurjan kylänsä. Saizo oli ollut ainoa, joka hänellä oli lapsena ollut tukena ja turvana, mutta jostain syystä, Kamanosuke ei edes muistanut mistä syystä, heidän tiensä sitten olivat eronneet eivätkä he sen koommin olleet nähneet, ennen kuin nyt.

Noki oli vaipunut omiin ajatuksiinsa ja vaikutti haikealta, ei ilmeisesti ollut hänelläkään mennyt elämä ihan täysin putkeen, jotain ikävää hän oli nyt selvästi kuitenkin muistanut yrittäessään lohduttaa Kamanosukea. Paidan Kamanosuke kuitenkin voisi palauttaa sitten kun saisi jostain uudet vaatteet. ”Kiitos siitä vielä kerran. Ja sinulle myös.” Kamanosuke vastasi Noelle ja kiitti myös Saeryosia kaapunsa lainaamisesta. ”Ei kestä, pidä se vain ihan niin pitkään kuin tarvitset.” Haltia vastasi siihen. Kamanosukesta tuntui jotenkin väärältä käyttää noiden kilttien olentojen hyvyyttä tällä tavalla, hänen olisi jotenkin hyvitettävä tämä jossain vaiheessa. Noki palasi takaisin ajatuksistaan ja ilmoitti, että Kamanosuke ei ollut kunnossa ja oli turha valehdella ja hän voisi vain myöntää sen. Niinpä, mutta kun sen myöntäminen oli vastoin hänen luontoaan. Kai hän sitten voisi edes mieliksi myöntää sen, oli hän sen ainakin velkaa. ”Hyvä on, paremminkin voisi mennä, mutta ei tähän auta muu kuin aika jos sekään, eikä meillä taida nyt olla aikaa surkutella mennyttä. Eikö meidän pitäisi jatkaa matkaa?” Kamanosuke vastasi sitten yrittäen tavoitella äänessään taas tavanomaista reippauttaan, mutta aika kaukana se siitä vielä oli, vaikka ihan hyvä yritys. Samalla hän koetti saada puheenaihetta vaihdettua ja nyt kun Rickter oli hoidettu, joskaan ei hänen toimestaan, niin heillä ei ollut täällä enää mitään toimitettavaa.

”Totta, olemme jääneet kiitettävästi jälkeen, nopeimmat kun menivät jo edeltä, mutta toisaalta kellään meistä ei varmaan ole pakottava kiire päästä suojaan auringolta, joten meillä ei myöskään ole niin kova kiire. Mutta olisi toki hyvä, jos pääsisimme jatkamaan matkaa.” Hoshiyomi vastasi. mies oli vaikuttanut melko kiusaantuneelta jo hyvän tovin ja oli varmasti helpottunut kun aihe näytti olevan käsitelty loppuun. Ennen kuin matkaan kuitenkaan päästiin, niin asiassa tärkeämpään, eli Kamanosuken kusarigamaan, joka oli tälle miltei henki ja elämä. Se oli siis Noella ja Kamanosuke helpottui kuullessaan, että se oli kunnossa. Hän otti rakkaan aseensa Noelta ja tarkisti sen kunnon ja kyllä, se ei näyttänyt saaneen vaurioita. Olo tuntui heti paljon paremmalta, kun hän oli saanut kusarigamansa takaisin, olkoonkin, että oli ehkä naurettavaa kiintyä aseeseen niin paljon. ”Kiitos taas kerran.” Hän kiitti nokea ja kääri aseen ketjun kokoon. Tosin enää hänellä ei ollut mitään säilytyspaikkaa sille, joten hän saisi kantaa asetta vain kädessään, mutta vähät siitä, kunhan ase tuli mukaan.

Nyt kun matkaan ilmeisesti oltaisiin taas lähdössä, Kamanosuke vilkaisi Saizoon, joka oli jäänyt ilmeisesti hieman loitommalle (?). Hän ei ollut sanonut mitään eikä kysellyt Kamanosuken vointia. Ehkä häntä ei oikeasti ollut kiinnostanut tai sitten hän oli vihainen. Niin, hän oli varmaan vihainen siitä, että Kamanosuke oli tyhmyyttään saanut itsensä taas pahemman luokan ongelmiin ja sen takia Rickter oli nolannut hänetkin kaikkien edessä, vain siksi, että Saizo tunsi Kamanosuken entuudestaan. Ihan ymmärrettävää, Kamanosuke oli itsekin itselleen vihainen siitä, mitä oli saanut typeryydellään aikaan. ”Saizo… tuletko meidän mukaamme vai jatkatko taas omille teillesi?” Hän kysyi varovasti, vaikka Saizo oli kyllä jo sanonut, ettei ollut kiinnostunut tulemaan mukaan, vaikka Deliahille se ainakin oli ollut ihan okei. Ja tuskin hän tämän jälkeen ainakaan haluaisi olla Kamanosuken kanssa missään tekemisissä, vaikka Kamanosuke olisikin halunnut tämän mukaansa. No jos hän lähtisi yksin, Kamanosuken pitäisi ainakin kiittää avusta, vaikka se olisikin ollut tahatonta. Noki oli taas synkistynyt jostakin, mutta Kamanosuke ei oikein ollut lohduttajatyyppiä ja eikä asia edes kuulunut hänelle mitenkään. No nyt hän taas aloitti saman entisen linjansa, mutta pitäisikö muka sitten kysyä mikä tällä oli? Ehkä hän ei halunnut edes puhua siitä, ei Kamanosukekaan olisi ikimaailmassa puhunut tästä kellekään, mutta kun valitettavasti kaikki olivat nähneet sen ihan omin silmin. Toivottavasti muille ei tarvitsisi kertoa tapahtuneesta, vaikka Kamanosuken vaatteiden mystinen katoaminen voisikin aiheuttaa ihmetystä.

// no kyl tuli tälleki nyt sit pituutta, miks mun roolit on aina sillon pitkiä, ku koitan roolata nopeesti et pääsen nukkumaan? XD

Vastaa tähän
Nimi: deviante
Lähetetty: 26.01.2016
18:29
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
SAIZO

Sain hakattua Rickterin niin sanotusti henkihieväriin vaikka oli tämä jotenkin vastaan koittanut laittaa, mutta melko onnettomasti. Ilmeisesti Rickter ei ollut mitenkään varautunut siihen, että kukaan voisi päästä hänen mahtisuojansa läpi, mutta hän oli täysin väärässä siinä. Tosin en tainnut ihan yksin kuitenkaan päästä läpi, että karvapallo taisi kyllä tehdä oman osansa asiasta. Nimestä en ollut mitenkään varma, mutta ainakin sillä oli turkki ja häntä. Mahtoikohan sitten ollut joku elukka, joka osasi puhua ihmistenlailla? Joka tapauksessa siinä taisi sitten olla Rickterin loppu ja hyvä vaan, koska häntä tuskin kukaan jäisi kaipaamaan. Se joku pitkähiuksinen ja se karvapallo olivat saaneet Kamanosuken ulos jäämuurin sisältä ja kun olin saanut hakkauksesta tarpeeksi, niin astelin itsekin ulos. Kamanosukella puolestaa näytti olevan paniikki päällä, mutta kai nyt... Ei kai se olisi luonnollista, jos joku todella tykkäisi tulla raiskatuksi. Niin sekaisin Kamanosukekaan ei kuitenkaan ollut, vaikka olikin melkoinen tapaus.

Karvapallo ja se pitkähiuksinen oli näköjään lahjoitellut vaatteitaan Kamanosukelle, mutta kun tuli housuista puhe, niin housut eivät kelvanneet. Tosin syy taisi enemminkin olla se, että karvapallo oli tarjonnu tai ehdottanut Rickterin housuja. Pääsimme myös siihen, että karvapallo olisi kyllä lahjoittanut jopa omat housunsa Kamanosukelle, jos vaan omistaisi sellaiset. Oikeasti vai? Totta puhuen, en kyllä itse ainakaan olisi alasti jonkun toisen puolesta, mutta ei verisiä vaatteita ollut edes kiva kenellekään lahjoittaa. Olin kuitenkin saanut sen ääliön veret päälleni aika kiitettävän hienosti.

Kamanosuke joka tapauksessa sanoi siitä, että oli kuitenkin kilttiä lainata jo paitaa ja olemattomia vaatteita oli melko mahdotonta laitana. Terävä huomio kyllä. "Niin... Onhan se totta, että olemattomia vaatteita on aika mahdoton lainata", karvapallo totesi siihen. Pian keskustelu jatkui näiden kolmen osalta lähinnä kiitoksin Kamanosuken suunnalta, mutta kiitokset olivat turhia ja he olivat joukkue, joten eivät he olisi jättäneet Kamanosukea yksin kuitenkaan. Pitkähiuksinen jatkoi jopa sillä, että Kamanosuke olisi tehnyt varmasti samoin, jos joku muu olisi hänen tilastaan joutunut jäämuurin sisään raiskattavaksi. Uskalsin kyllä epäillä, mutta en nyt tietenkään sitä ääneen sanonut. Se nyt ei vaan ole koskaan kuulunut Kamanosuken luonteeseen, että tämä oikeasti jaksaisi välittää muista. Ei sillä, että itsekään kovinkaan välitin muista, kun kerta yksin kuitenkin olin mieluummin. Mutta saahan se toki nähdä, että onko tuo kokemus mahdollisesti muuttanut Kamanosukea nyt jotenkin, vai onko tuo vaan paniikista toipumisen välivaihe.

Sitten kaikkien väliin vajosi melkoinen hiljaisuus, mutta lopulta Kamanosuke kiitteli lisää ja ilmeisesti nyt niistä saamistaan vaatteista. Oli outoa kuulla Kamanosuken kiittävän mistään. "Eipä mitään..." karvapallo sanoi siihen ja nosti samalla päänsä vihdoin pystyyn. Oli kyllä selvästi havaittavissa, että karvapallon silmät hieman kilmelsi. En nyt kuitenkaan ollut niin kaukana, ettenkö olisi asiaa nähnyt. Karvapallo jatkoi valehtelusta, että ei Kamanosuke tarvitse esittää voivansa hyvin ja lopulta tämä myönsi sen ja jatkoi lopulta siihen, että eikö meidän kuitenkin pitäisi nyt jatkaa matkaa. Kamanosuke kaiketi alkoi jo selvästi hieman ainakin toipua äskeisestä, kun äänikin muuttui, vaikka eihän tuo kuitenkaan vielä mitään ollut täysin normaaliin Kamanosukeen. Se toinen pitempihiuksinen mies vastasi siihen he olivat jo jääneet muista jälkeen, joten nyt pitäisi mennä.

Lopuksi Kamanosuke sai myös aseensa takaisin kun kyseli siitä ja jälleen kerran lisää kiitoksia. "Ei kestä", karvapallo sanoi siihen ja samalla tämän kasvoilla kävi myöskin hymy. Lopuksi kai alettiin ihan tosissaan tekemään lähtöä, mutta kyllä Kamanosuke näköjään näytti muistavan minunkin olemassaolon ennen kuin kukaan lähti mihinkään. Punapää kyseli siitä, että aijoinko lähteä taas omille teilleni vai tulisinko heidän mukaansa. Suunnitelmiini ei kyllä kuulunut ryhmätyö, mutta mitäpä silläkään häviäisi, jos vaikka tulisinkin mukaan tai ainakin he olivat kyllä menossa samaan suuntaan, johon itsekin aijoin. Kamanosuke tosin oli kysynyt asiaa melko varovaiseen äänen sävyyn. "Kai nyt sitten voin tulla..." vastaan lopulta, vaikka pärjäisin kyllä yksinkin. Mietin kyllä myöskin, että olisiko minun pitänyt kysyä jotain Kamanosuken olosta tai tämän hetkisestä kunnosta, mutta näin sen itsekin, joten en nähnyt syytä kysymyksille. Toki se antaisi ehkä sellaisen kuvan, että minuakin kiinnostaisi. Kyllä toki kiinnosti, mutta olin huono näyttämään tai sanomaan kiinnostukseni niin suoraan. "Tarvitseko apua kävelemisen suhteen vai autanko?" kysyn kuitenkin, koska oli tämä kuitenkin hetki sitten ollut raiskattavana, joten paikat varmasti olivat kipeinä. Tosin ei Kamanosukea ole kivut ennenkään haitannut, mutta ainakin esitin jotenkin kiinnostukseni Kamanosuken olemassaololle ja sille, mitä tämä oli joutunut kokemaan. Karvapallo puolestaan pyyhki silmiään ns. muka vaivihkaa, mutta näytti tämäkin jo voivan paremmin äskeiseen synkistelyyn verrattuna.

>jotenkin aina munkin rooleihin tulee just sillon pituutta ihan liikaa kun yritän saada vähän XDD

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 26.01.2016
20:47
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
HOSHIYOMI

Hoshiyomi oli seurannut Kamanosuken pelastustoimia lähinnä sivusta, muilla kun oli homma hyvin hallussa. Kamanosuke oli ilmeisesti ihan kunnossa, joskin aika traumatisoituneessa tilassa. Rickteristä ei voinut sanoa samaa, hän oli vain erittäin verisessä ja silvotussa kunnossa Saizon jäljiltä. Hetken Noki ja Saeryoselinermayorshiwalerierna olivat saaneet rauhoitella Kamanosukea ja vaatteitakin lainattiin, koska Rickterin oli ollut pakottava tarve tuhota Kamanosuken vaatteet. (Jopa ilmeisesti nekin, mitkä eivät olleet mitenkään hommien hoitamisen tiellä). Hoshiyomi yritti olla hoputtamatta toisia liikkeelle, nyt kun kiusankappaleesta oli päästy eroon, vaikka hänen olisi tehnyt mieli sanoa, että surkuttelut riitti ja nyt menoksi. Se ei varmasti olisi saanut kovinkaan hyväksyvää vastaanottoa.

Onneksi Kamanosuke ilmeisesti toipui traumoistaan ainakin jotenkin ja ehdotti itse, että matkaa jatkettaisiin. Hoshiyomi ei antanut muille tilaisuutta kysellä oliko tämä varmasti kunnossa jatkaakseen, vaan ilmoitti heti, että matkaan oli tosiaan syytä lähteä mieluiten nyt heti. Se Saizo niminen kaveri ilmeisesti sitten tulikin mukaan, tiedä sitten mikä hänen mielensä oli muuttanut. Ehkä hän halusi tulla pitämään Kamanosukea silmällä? Hoshiyomi lähti kuitenkin edeltä johdattamaan porukkaa sinne, mihin muut olivat jo ehtineet, kiitettävästi heidän edelleen. Vampyyrien takia heidän pitikin pitää kiirettä, mutta sai nähdä, kauan tämän porukan kanssa menisi. Mutta Hoshiyomin lisäksi eivät varmaankaan olleet nopeudeltaan kovin kummoisia ja Kamanosuke oli vielä vasta toipumassa äskeisestä kauhukokemuksestaan. Saizo kyseli Kamanosukelta, tarvitsiko tämä apua kävelemisen suhteen. Olisi tämä nyt voinut yrittää hieman enemmän, kaikki olivat kuulleet ja nähneet miten raivona hän oli ollut siksi, mitä Rickter oli Kamanosukelle tehnyt. ”Enköhän minä edes siinä pärjää…” Kamanosuke vastasi, vaikka melko vaivalloiselta ja hitaalta hänen kulkunsa vaikuttikin. Haltia lähti niin ikään Hoshiyomin perässä jatkamaan matkaan, mutta rasittavan kauan tässä tulisi kyllä kestämään.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 26.01.2016
21:14
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
NOKI

Yritin sivuuttaa parhaani mukaan menneet, koska ne olivat loppujen lopuksi vaan menneitä, mutta puskivat kyllä aina joskus esiin ja joskus jopa pahimmalla mahdollisilla hetkellä. Harmillista, että vielä menneetkin voivat satuttaa, vaikka eivät ehkä fyysisesti, mutta henkisellä tasolla kyllä. Joka tapauksessa Kamanosuke alkoi olemaan kunnossa ja voivan jo paljonkin paremmin kun vertasi siihen, kun homma oli juuri loppunut siihen, kun Saizo oli rynnännyt Rickterin kimppuun heti, kun se vaan oli mahdollista, mutta parempi niin.

Olin tosin samalla myös odottanut, että mahtaisinko saada edes Kamanosukelta anteeksipyyntöä niihin haukkumisiini ja mollaamiseeni, mutta loppujen lopuksi en tainnut saada sitä. No, enpä ollut saanut Rickteriltään. Ehkä molemmat taisivat tarkoittaa sanojaan ihan yhtälailla. Ei se ensimmäinen kerta tietenkään ollut. Olin tottunut siihen, mutta kyllä se aina kolhaisi omaatuntoa. Mutta enhän onneksi ollut edes odottanut ihmettä, vaikka olinkin kaikesta huolimatta ollut mukava Kamanosukea kohtaan. En siis kovinkaan enää pettynyt. Mutta joka tapauksessa, koska kaikki olivat kunnossa ja matka voisi jatkua, niin varmaankin se sitten myöskin sai luvan jatkua. Olihan tässä nyt oltu jo joku tovi ja yö oli jo pitkällä. Ei tietenkään sillä, koska eivät menninkäiset nukkuneet, joten ei se haitannut mitenkään.

Hoshiyomi lähti kuitenkin johdattamaan joukkoa, mutta hänhän olikin sanonut, että osasi sille linnalle. Saizo puolestaan tarjosi jotain kyytiä Kamanosukelle. Saeryoselinermayorshiwalerierna lähti myöskin matkaan Hoshiyomin perässä ja lähdin itsekin astelemaan näiden kahden perässä vilkaisten sitä jääkasaa, joka romahti kunnolla kasaan. Oli myös lähellä, että Rickter olisi jäänyt sen kasan alle, vaikka ei kai kuolleella enää väliä ollut? Ei kai hän kuitenkaan hengissä voisi enää tuon näköisenä olla? Kamanosukelle einäyttänyt kelpaavan kyyti, kun kerta sanoi, että eiköhän hän edes siinä pärjäisi. "Kuinka vaan..." Saizo vastasi siihen ja lähti myöskin itse matkaan pitämättä kuitenkaan mitään turhaa kiirettä asian suhteen. Kuinkahan pitkään joutuisimme kävellä sinne? Tosin tätä menoa varmaankin aika kauan, koska Kamanosukelle ei kelvannut kyyti ja kävely varmaan voisi olla hieman vaivanloista sen kokemuksen jälkeen, mutta eihän tässä nyt sillä tavalla kiire ollut kuitenkaan ja kyllä me sinne näinkin pääsisimme. Olikohan ensimmäinen ryhmä jo päässyt perille? Ei kai tappelussa nyt niin kauaa kuitenkaan mennyt? Kai hekin vielä olivat matkalla.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 26.01.2016
21:42
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
RICKTER

En ollut totta puhuakseni odottanut sitä, että joku idiootti olisi päässyt suojan läpi, mutta ei kyllä ainakaan se Saizo voinut olla, koska ei suojaloitsun läpi pelkän miekan kanssa huidota. Noki oli varmasti ollut asia, mutta en pahemmin asiaa juuri nyt kelannut. Saizo oli saanut yliotteen ison miekkansa kanssa ja koska hän ei pitänyt hakkaamisensa välissä minkäänlaista taukoa, niin vastaanlaittaminen oli mahdotonta. En päässyt poiskaan, koska jäämuuri tuli vastaan eikä pelkkä käsien eteeni laittaminen pahemmin auttanut, vaikka se olikin ainut asia, jonka pystyin tekemään tuossa kohdassa. Edes muodonmuutos ei olisi auttanut mitään. Hakkaushetkellä olin ollut Saizon muodossa, koska en pahemmin ollut mitään kerennyt tekemäänkään. Saizo sai kuitenkin tarpeekseen hakkausesta jonkun ajan päästä, jolloin ikään kuin jäin niille sijoilleni ja muotoni muuttui takaisin omakseni, vaikka en asialle mitään ollut tehnytkään. Se oli ikään kuin joku voimakatko tai joku muu vastaava. No voimani kyllä olivat ihan kirjaimellisesti lopussa kun nyt kerta olin tällaisessa kunnossa. En ollut edes varma, olivatko kaikki raajatkaan tallella, mutta kohtaloni taisi olla kuolema ja ajan kanssa tähän kohtaan maatuminen. Äkillinen tajuihin tuleminen kuitenkin yllätti minutkin kun aloin yskikään verta sisältäni ulos, mutta sitä ei kyllä kauaa kestänyt kun joku kysyi, että pihiseekö henki vielä ja sen jälkeen vintti pimeni.

Joidenkin pitkien ja tuskaisten minuuttien päästä tajusin edelleenkin olevani hengissä, tuntien lähinnä vaan sairaanloista kipua joka puolella kehossani. En siis voinut olla kuollut, koska kipu olisi laantunut ja oikeastaan kuolemaa toivoin tällä hetkellä eniten. En voinut kuitenkaan enää selvitä... Tosin, jos voisin... vannoisin kostoa niille idiooteille. Ympärillä oli joka tapauksessa oudon hiljaista ja seuraavaksi aloin tuntemaan myöskin kylmää kivun lisäksi. Enhän ollut kuitenkaan saanut vaatteita päälleni missään välissä. En ollut edes varma, että oliko vaatteita enää.

Kunnolla kuitenkin havahduin vasta sitten kun aloin jälleen kerran yksimään verta sisältäni siihen malliin, että se ei ollut loppuakseen. Miksi en ollut jo kuollut? Miten voin olla hengissä tämänkin näköisenä? Vertakaan tuskin oli enää paljoa, koska suurin osa taisi olla tällä perkeleen polulla. Karu kohtalo kyllä, mutta kai olen sitten ansainnut sen. Ainut vaan, että en kyllä aikonut myöntää, että muka olisin ansainnut moisen. Joka tapauksessa... sentään voitin sen idiootin. Olisin hoidellut hänet kunnolla, jos olisin vaan saanut mahdollisuuden. Hitto, että kaiken pitää päättyä näin.

Vihdoin yskiminen loppui, mutta lopulta hengitys alkoi korisemaan ja tuntui, että tukehtuisin omaan vereeni. Selällään makaaminen ei tehnyt kyllä yhtään hyvää ja edelleenkin oli helvetin moinen ihme, että edes hengitin, vaikkakin aika pinnallisesti. Kääntyminenkään ei onnistunut, vaikka yritinkin. Mikään paikka ei liikkunut... Perhana... En kai voinut enää muuta kuin miettiä osaani tässä maailmassa. Karu elämä... tai lähinnä elämän loppu, koska en voinut sanoa, että minulla olisi enää elämää tai edes tulevaisuutta. Ehkä saattaisin joskus tulevaisuudessa olla jonkun elukan lounas. Ei tässä oikein muutakaan kannattanut odottaa. Ne idiootitkin olivat varmaankin jo menneet aika päiviä sitten, kun mitään ei kuulunut. Oliko edes enää sama päivä? Kauan olin ollut tajuton? Minulla ei ollut mitään hajua mistään... Vai olinko sittenkin kuollut? Ei... en voinut olla, koska kipu tuntui edelleenkin jumalattomasti joka puolella kehoani.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 26.01.2016
22:20
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
RAIZU

Kun aukio oli tyhjentynyt väestä ja hiljentynyt, Raizu laskeutui maan pinnalle. Hän oli tarkkaillut tilannetta aika kauan näkymättömissä, ei ihan alusta asti, mutta hieman ennen, kuin osa porukasta oli lähtenyt ja muutama olivat jääneet seuraamaan kahden kamppailua. Kaikenlaisten mielenkiintoisten juonenkäänteiden jälkeen muodonmuuttaja oli hakattu henkihieveriin ja jätetty lojumaan tajuttomana oman onnensa nojaan ja muut olivat häipyneet. Miehen mustat hiukset olivat piilossa mustan viitan hupun alla ja hänen silmänsä olivat tällä kertaa siniset. Hään viihtyi tässä ulkomuodossaan huomattavasti enemmän, kuin ihan alkuperäisessään. Ei hän kuitenkaan voinut muuttaa hahmoaan muodonmuuttajan tavoin, hänellä vain oli käytännön syistä hivenen inhimillisempikin ulkomuoto. No joka tapauksessa Raizu niminen mies kulki viitan liepeet liehuen kohti romahtanutta jäärakennelmaa, jonka sisällä makasi melko rumasti silvottu ja oikeastaan sotkettu pojan ruumis. Melko vastenmielinen näky, olikohan tämä jo ehtinyt kuolla?

Raizun päästyä lähemmäs, hän huomasi toisen olevan vielä hengissä nipin napin. ”Sinähän sitkeä kaveri olet.” Hän totesi samalla riemuiten loistavaa tuuriaan. Enää tarvitsisi toki vain kursia poika kasaan ja aikaahan siinä menisi, että tämä toipuisi, mutta vähät siitä kun tämä oli kuitenkin elossa. Rickter niminen muodonmuuttaja oli ainoa, joka voisi onnistua toteuttamaan hänen suunnitelmaansa, eikä hänen tarvinnut edes penkoa tämän sydäntä huomatakseen, ettei tätä olisi vaikea ylipuhua kostamaan häntä kohdanneita vääryyksiä. Lisäksi tämä jäisi Raizulle henkensä velkaa joka tapauksessa. Aivan, hänenhän pitäisi alkaa toimimaan jo, ennen kuin poika kuolla kupsahtaisi. Niinpä Raizu veti huppunsa syrjään ja kumartui pojan raadon viereen. Hieman häntä inhotti se, että hänen housunsa ja viittansa liepeet sotkeutuisivat vereen, mutta se oli nyt vähäinen murhe.

Mies keskitti voimansa ja pian hänen kämmenelleen ilmestyi lankarulla, jonka lanka oli pinkkiä ja hohti pimeässä. Se oli elämän takaisin sitovaa lankaa ja sillä hän kokoaisi sotketun verisen läjän takaisin alkuperäiseen muotoonsa. Hän otti viittansa kätköistä ompelusettinsä ja valitsi sopivan neulan hommaan ja pujotti langan neulansilmään. Poika ei tuntisi operaation aikana pahempaa kipua, kuin mitä jo tunsi, eikä erikoislangasta jäisi mitään jäljelle, se korjaisi hänet täysin siihen kuntoon, kuin tämä oli ollut ennen silpomista. Erittäin käytännöllinen lanka ja sitä sai vain rinnakkaistodellisuuden lankakaupasta, joka oli auki vain puoli tuntia yhtenä ainoana päivänä kerran kymmenessä vuodessa. Eli erittäin vaikeasti saatavaa, mutta Raizulla oli hyvät varastot liikkeen erityislankoja, vaikka pinkki olikin hänen suosikkinsa. (sori tää menee vähän scifiksi XD)

Sen enempää kuitenkaan asioita pohtimatta ja kenenkään lupia kyselemättä Raizu alkoi ompelemaan Rickterin sisälmyksiä kasaan ja omille paikoilleen. ”Se ninja olisi voinut tehdä edes hieman siistimpää jälkeä, kamalaa sotkemista…” Raizu huokaisi työnsä lomasta, mutta keskittyi sitten vain ompelemaan Rickteriä kokoon. Onneksi hän oli hyvä ompelija, joten rutiinilla homma hoitui nopeasti ja pian olikin enää ihon kiinni kursiminen jäljellä. Lanka kyllä kului tässä pahasti, no ei voinut mitään, se meni hyvään tarkoitukseen. Kun Raizu katkaisi langan viimein, kun oli tyytyväinen aikaansaannokseensa eikä poikakaan ollut kuollut välissä kertaakaan. (?) ”Onko yhtään ehjempi olo nyt? Toipuminen vie toki oman aikansa ja verenhukka on valitettava… aivan, minulla on hieman helpotusta tuovaa lääkettä verenhukkaan, mihinkäs minä sen laitoin… Pääsetkö jo itse ylös?” Raizu puheli raadolle nimeltä Rickter samalla kun etsi kätköistään pulloa, jonka sisältö oli tarkoitettu palauttamaan veritasapainoa. Hän kaatoi pieneen kuppiin tummanpunaista paksua nestettä ja ojensi sitä Rickterille.

Vastaa tähän
Nimi: deviante
Lähetetty: 27.01.2016
14:38
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
RICKTER

Makailin edelleenkin maassa, kun muutakaan voinut. Mutta eipä tilassani kyllä ihmeitä voinut tapahtua muutenkaan. Toki, jos ihme tulisi vastaan, mutta sitä olisi kaiketi turha toivoa. Ihmeitä ei ollutkaan. Tosin oli yliluonnollisiakin... ehkä ihmeitäkin voisi olla. Sellaista nyt kuitenkaan oli turha odottaa, joten kaiketi odotin sitten sitä, että tuska päättyisi eli kuolema koittaisi. Mitä muutakaan muka voisin odottaa? Toisaalta oli kuitenkin jo ihme, että olin vielä hengissä. Ehkä verta ei ollutkaan vuotanut niin paljon kuin luulin? Toisaalta tuntui kuitenkin siltä, että olisin enimmäkseen kuiva. Haavat kuitenkin taisivat olla sen verran isoja. En tosin ollut täysin varma, koska en ollut vaivautunut katsomaan. Silmien avaaminen oli liian vaivanloista, vaikka muutenkinhan näin vaan toisella. Mutta en kuitenkaan oikeastaan jaksanut mitään. En jaksanut edes liikahtaa, vaikka joku toinen asento saattaisi helpottaa hengittämistä... Mutta mitä nopeammin tämä on ohi, niin sitä vähemmän täytyy murehtia tätäkään ongelmaa.

Tosin seuraavaksi kuulin jonkun puhuvan. Kuvittelinko sen vaan? Mutta oli miten oli, se joku kai sanonut minun tai jonkun olevan sitkeä kaveri. Yritin jaksaa hieman raottaa sinertäviä silmiäni, mutta näkö oli kyllä aika sumea. Joku tumma hahmo kuitenkin seisoi melko lähellä tai sitten se oli vaan harha tai joku muu kuvitelma. Mutta oli miten oli, harhat eivät koskaan puhuneet. Ne vaan nähtiin... harhaa ei voinut edes tuntea, paitsi että minä tunsin vaan kipua. Mutta ilmeisesti tuo möykky oli puhunut. En kuitenkaan jaksanut kovinkaan kauaa tyyppiä pälyillä, vaan suljin uudestaan silmäni. Sumeasta näöstä ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä. Olin vaan todennut, että siinä seisoi joku möhkäle, jonka hahmo muistutti kyllä ihmistä... tai jotain yliluonnollista olentoa. Paha sanoa, että kumpaa.

Seuraavaksi alkoi kuitenkin tapahtumaan jotain, mutta en ollut varma, että mitä. Sellainen fiilis kuitenkin oli, että joku ikään kuin kursisi minua kasaan. Mutta mitä turhia... ei se ole mahdollista. Tuskin voisin edes loitsia itseäni jonkun toisen voimilla kokoon. Seuraavaksi kuulin taas puhetta ja ääni kuului selvästi samalle tyypille ja kyseessä oli selvästi miespuolinen henkilö. Tämä puhui jostain ninjasta ja se kyseinen ninja olisi voinut hoitaa hommansa siistimme. En ollut kyllä varma, että mikä ihmeen ninja, mutta mahtoiko tyyppi puhua siitä, että minä olin sotku ja Saizo oli saanut tämän aikaan? En jaksanut miettiä kyllä sitäkään sen enempää, koska aivotoiminta lähenteli nollaa ja kaiken järkevän ajattelun sijaan päähäni oli vaan iskustunut sellainen kipu, jolla ei ollut sanoja.

Puhe jatkui jonkun tovin jälkeen ja nyt kyseltiin jo siitä, että oliko yhtään ehjempi olo. No nyt kun tuli puheeksi, niin oikeastaan... kyllä. Taisin kuolla, koska ei kukaan voi kursia mitään epämääräistä läjää takaisin kasaan. Olinhan jo ihan mennyttä kalua muutenkin. Availin silmiäni kuitenkin uudestaan, mutta edelleenkin näkö oli sumea ja minulle puhunut hahmo epämääräisen näköinen sumea möhkäle. "Kyl...lä..." vastasin lopulta jotain ja ihme ja kumma tosiaan, pystyin puhumaan, vaikkakin aika voimattomasti. Taisin myöskin edelleenkin olla metsässä, joten en ollut Helvetissä enkä Taivaassakaan. En siis ollut kuollut, mutta miten ihmeessä? Kuinka ihmeessä tämä nyt sitten on mahdollista? Sitten tyyppi jatkoi toipumisesta ja verenhukka oli valitettava. Toki vaatteetkin varmaan olisivat kivat, mutta en tiennyt edes, että oliko niitä edes olemassa. Entä oli riipukseni tallella? Se miespuolinen olento, otus, mikä lie jatkoi jostain lääkkeestä, joka auttoi verenhukkaan. Onko sellaistakin? Seuraavaksi kyseltiin jo ylös nousemisesta. En todella tiennyt. En osannut sanoa edes liikkuiko jäseneni tai olivatko ne edes oikeasti paikoillaan.

Aloitin sillä, että yritin liikuttaa toista kättäni, mutta ei se tuntunut liikkuvan yhtään mihinkään. Samaa koitin toisellakin, mutta ei sekään mihinkään tuntunut liikkuvan. Jonkun ajan päästä kuitenkin sain toisen käteni sormet liikkumaan ja sen jälkeen toisenkin käden ja sitten myöskin varpaat. Yritin uudestaan saada käsiä toimimaan ja jonkun ajan päästä nekin alkoivat toimimaan jotenkin. Samalla availin taas uudestaan silmiäni. Näkö oli jo hieman parempi, mutta edelleenkin aika uteinen. Joka tapauksessa minut parsinut möhkäle ei enää näyttänyt vaan möhkäleeltä, vaan möhkäle oli selvästi aika ihmismäisen näköinen, mutta varmasti yliluonnollinen, kerta osasi parsia yliluonnollisesti suunnilleen kuolemaa tekävän takaisin kasaan. Ihminen ei moiseen kyllä pystyisi.

Raajojen herättelyssä meni hetki ja tyyppi näytti tyrkyttävän jotain kuppia. Aivan, hän oli puhunut jostain lääkkeestä, joka auttoi verenhukkaan. Yritin lopulta päästä istumaan jotenkin käsiä apunani käyttäen ja sen jälkeen koitin päästä jotenkin nojaamaan johonkin ja se johonkin oli se jääkasa. Kylmä alustahan se oli, mutta en olisi muuten pysynyt mitenkään pystyssä enkä jaksanut nojata käsiini kovinkaan kauaa. Otin myös lopuksi sen kupin vastaan siltä joltain melko vapisivin käsin ja hyvä kun edes sain pidettyä mössön tai no lääkkeen kipossaan tai edes kupin käsissäni. Tämä oli säälittävää... En ole koskaan tuntenut itseäni säälittävämmäksi tai näin heikoksi, kun kupin huulille tuontikin oli kamalan vaivanloisen suorituksen päässä, mutta onnistuin siinä lopulta. Tosin kaksin käsin ja pääasia toki, että minulla edes oli vielä kaksi kättä. Tosin en ole varma, että oliko minulla yhtäkään kättä Saizon käsittelyn jälkeen, mutta nyt näytti kyllä olevan taas. Jalatkin näyttivät olevan tallella ja kaikki muukin kaiketi verta lukuunottamatta. Join kuitenkin sen mössön kupista ja laskin kupin ja käteni alas syliini sulkien samalla taas silmäni. "Miksi?" kysyn hiljaa ja voimattomalla äänellä. "Miksi... autat?" kysyn uudestaan saman kysymyksen, mutta hieman tarkemmin, koska pelkkä miksi nyt ei kertonut vielä mitään.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 27.01.2016
15:44
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
RAIZU

Rickter ei selvästikään ollut kovinkaan perillä tapahtuneista ja oli muutenkin melko raatomaisessa tilassa, vaikka Raizu olikin kursinut sen raadon kokoon huolellisesti viimeistäkin irronnutta sormen päätä myöten. No vaatihan se toki aikaa selvitä moisesta verilöylystä ja pikkuhiljaa poika alkoi tulemaan paremmin tolkkuihinsa. Puhumaankin hän kykeni jo hetken päästä, kun Raizu tiedusteli oliko tällä yhtään ehjempi olo. Loistavaa, kyllä hän henkiin jäisi. Aina ei voinut olla ihan varma näin pahojen tapausten kohdalla, että jäisikö uhri henkiin vai ei. Rickterin tahdonvoima oli selvästi ihan omaa luokkaansa ja olihan hän yliluonnollinen, joten ihmiseen verrattuna kestävyys oli parempi.

Raizu odotti kärsivällisesti, kun Rickter yritti päästä ylös. Hetken kovan yrityksen jälkeen hän sai jopa tuntuman omaan ruumiiseensa ja pääsi jopa istumaan. Tämähän sujui paremmin kuin Raizu oli uskaltanut edes toivoa. Päästyään nojaamaan jääseinää vasten, tämä otti lääkeannoksensa ja sai sen jopa ihan omin avuin juotua. Lääke taas oli kylkiäinen kuoleman portin supermarketin apteekista, jolla Raizu oli poikennut ostamassa päänsärkylääkettä. Kuulemma jokin uusi hittituote lääketieteen saralla. Ei hän ollut sitä vielä ennen testannut, mutta nythän nähtäisiin, oliko se niin hieno keksintö kuin myyjä oli väittänyt. Jos oli, niin sitähän voisi joskus jopa ihan ostaa, tuo nyt oli ollut pelkkä ilmaisnäyte.
Raizu odotti rauhassa, että Rickter sai lääkkeensä juotua ja toivuttua operaatiosta. Hän oli kyllä jo nyt melko hyvin toipunut, Raizu oli varautunut, että hän pysyisi liikkumattomassa tokkurassa ainakin kolme päivää, mutta tätä menoa hän olisi varmaan kolmessa päivässä ihan entisensä veroinen. Rickter sai lääkkeen juotua ja kysyi hetken päästä hieman vaivalloisesti, että miksi Raizu häntä auttoi. ”Voimme puhua siitä tarkemmin, kun olet paremmassa kunnossa, mutta sanotaanko vaikka niin, että vakuutit minut voimillasi ja minulla on sinulle tarjous, josta et halua kieltäytyä. Se vaati sen, että olet elävien kirjoissa ja yhtenä kappaleena ja olisi tuhlausta antaa kaltaisesi muodonmuuttajan kuolla pois.” Raizu vastasi ottaen kupin Rickteriltä ja laittaen sen ja lääkepullon taas pois viittansa laskoksiin (jossa ne pysyy noituuden avulla tai jollain).

Olisi kyllä varmaan hyvä löytää jokin parempi paikka, missä Rickter saisi toipua rauhassa, tässä oli vähän liian sotkuista ja aukeaa. Vaatteetkin poika tarvitsisi, mutta niitä oli paikalla aika niukasti. Lähinnä riekaleiksi revittyjä vaatekappaleita, mutta vaikutti tuossa olevan jotkut housut ja paidan tapainen ihan ehjässäkin kunnossa (en nyt oo yhtään varma et muuttuiks ne Rickterin Saizona riisumat vaatteet takas Rickterin vaatteiksi vai miten), joten Raizu kävi poimimassa ne ja toi Rickterille. ”En ole varma ovatko nämä sinun vai kenen vaatteita, mutta ne olivat ainoat ehjät paikan päällä.” Hän sanoi ja laski ne maahan Rickterin viereen, tämä voisi pukea ne kun jaksaisi ja jos ei pystyisi niin pyytäkööt itse apua. Raizulla ei valitettavasti ollut juuri nyt tarjota Rickterille mitään kauniimpaa vaatetta, koska kaikki hänen kauniit mekkonsa ja kimononsa oli poltettu ihmisten hyökätessä hänen linnaansa. Kamalaa tuhlausta! Eikä hän ollut saanut aikaiseksi tällä metsäretkellään tehdä uusia, kangasta kun ei oikein ollut. Hän oli käyttänyt arvokkaisiin silkkikankaisiin omaisuuden ja nyt ne oli julmasti viety tai poltettu. Kerrassaan kohtuutonta, mitään pahaa kun Raizu ei ollut koskaan kellekään tehnyt, pois se hänestä.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 27.01.2016
16:19
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
RICKTER

Väsytti ja heikotti ihan armottaman paljon eikä silmät oikein halunneet pysyä auki. Joka tapauksessa henki sentää kulki ja se oli pääasia. Luulin, että kuolin... kenties saatoinkin kuolla, mutta jotain outoa tapahtui ja tulin takaisin tajuihini. En osannut sanoa, mutta ihan sama. Ei sillä ollut väliä. En vaan kauheasti jaksanut uskoa siihen, että joku heräisi kuolleesta, mutta en uskonut siihenkään, että ketään voisi parantaa tai kursia kokoon joidenkin voimien kanssa. Tai kai joku parantamisloitsu oli mahdollinen ja pienien pintanaarmujen ja -haavojen kurominen kasaan, mutta että joku saisi voimillaan kokonaisen raajan omalle paikalleen ja se vielä toimii sen jälkeen. Mahtoikohan kasaan kuromisesta jäädä jotkut arvet? Todennäköisesti... eihän iho voisi koskaan parantua normaaliksi moisen raatelun jälkeen. Seuraavan kerran kuitenkin kun tapaan Saizon, niin laitan hänet osiin. Hän on ansainnut sen ja hän myös saa sen, kun tuli ja pilasi kaiken. Toivottavasti edes onnistuin tavoitteessani ja Kamanosuke muistaa kokemansa hautaansa asti. Jos ei muista, niin saa luvan kokea sen uudestaan ja muistaa sen tällä kertaa. Ehkä joku muukin on ansainnut koston, kuten vaikka Noki. Hänkin tuli ja pilasi kaiken. Ilman Nokea, Saizo ei olisi voinut tulla kimppuuni, joten Noki on todellinen syypää.

Joka tapauksessa outo hyyppä vastasi kysymykseeni miksi hän auttaa, mutta siitä voisimme puhua sitten kun olen paremmassa kunnossa. Entä, jos halusin kuulla sen nyt heti ja tässä? Tämä kuitenkin jatkoi, että olin kuulemma vakuuttanut hänet voimistani ja hänellä on tarjous minulle, josta en myöskään halua kieltäytyä. "Mikä... se on?" kysyn seuraavaksi ja edelleenkin melkoisen heikolla äänellä tarkoittaen tarjousta. Silmiä en vieläkään jaksanut aukaista. Joka tapauksessa tarjous kuulemma vaatii sen, että olen hengissä ja yhtenä kappaleena. No tuskin kukaan kuolleen kanssa kauppoja hieroo muutenkaan, että ei sen puoleen. Lisäksi olisi kuulemma tuhlausta antaa kaltaiseni muodonmuuttajan kuolla pois. Tietenkin oli, mutta en ollut koskaan innoissani hieromassa kenenkään kanssa kauppoja tai sopimuksia.

Outo tyyppi taisi napata sen kupposen takaisin itselleen tai ainakaan voimattomissa käsissäni ei ollut enää mitään kuppia tai sitten käsistäni meni tunto. Pääsimme myös johonkin vaatteisiin, että tässä jossain olisi ainoat ehjät vaatteet, mutta hän ei tiennyt, että oliko ne minut. Todennäköisesti, koska laitoin Kamanosuken vaatteet paskaksi. Tosin en kenkiä, koska ei kengät olleet sen homman edessä. Taisi hänellä olla jotkut hanskatkin, mutta niihinkään en ollut koskenut. Muuten pidin huolen, että vaatteet olivat entiset. Omianihan en tietenkään rikkonut, mutta eri asia, jos joku muu päätti rikkoa ne ihan vaan kostoksi. Tosin minua auttanut tyyppi sanoi siihen olevan ainoat ehjät vaatteet paikan päällä, joten kyllä ne varmaankin olivat ehjät. Siitä en sitten tiennyt, että oliko Saizon vaatteiden näköiset vaiko omani, mutta taisin olla omassa kehossani tällä hetkellä, joten kaiken järjen mukaan vaatteiden pitäisi myös olla omani näköiset.

Raotin sen verran silmiäni ja käänsin päätäni, että edes näin ne vaatteet ja kyllä... housut oli punaiset ja takki hupun kera musta, joten kyllä, ne olivat omani. Ainut vaan, että en jaksanut pukea niitä päälleni ja tällä hetkellä vaatteiden pukeminen kuulosti kamalan vaikealta ja työläältä, koska jo pystyssä pysyminen nojan kanssa vei voimia enkä jaksanut liikkua mihinkään suuntaan ellei olisi oikeasti aivan pakottava tarve. "En... jaksa... pukea..." kuiskaan voimattomasti sulkien jälleen kerran silmiäni. Suoraanhan en apuakaan pyytänyt, koska en pyydä koskaan apua, koska olen joutunut aina selviämään yksin ongelmista. Olisi vaikeaa pyytää apua, mutta kyllä kai voisin myöntään, että apu ei varmaan olisi pahitteeksi.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 27.01.2016
16:44
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
RAIZU

Rickter kyseli Raizun tarjouksesta, että mikä se oli, mutta Raizu olisi mieluiten puhunut siitä vasta sitten kun Rickter olisi paremmassa kunnossa. No ehkä hän voisi tarkentaa asiaa vähän, jotta Rickter ei olisi niin epäluuloinen, vaikka ei hänellä tällä hetkellä ollutkaan muuta mahdollisuutta kuin antaa Raizun huolehtia itsestään. ”No sen verran voin vielä sanoa, että se tarjous antaa sinulle mahdollisuuden päästä eroon ihmisten aiheuttamasta häiriöstä ja lisäksi saat erinomaisen tilaisuuden kostaa äsken kokemasi vääryydet moninkertaisesti. Mutta suosittelen, että keskityt ensin toipumiseen ja puhumme asiasta lisää sitten, kun olet paremmin tolkuissasi. Sitten kerron kaiken ja jos kaikesta huolimatta kieltäydyt, vaikka epäilen vahvasti, voit mennä ja tehdä kuten parhaaksesi näet.” Raizu vastasi, sillä ei hän pakottaisi ketään mihinkään. Hän oli vain ehdottoman varma, ettei Rickter jättäisi tilaisuutta käyttämättä ja vaikka hän voisi päättää toteuttaa sen itse, hän pärjäisi paremmin Raizun avulla.

Vaatteiden pukeminen muodostuikin sitten ongelmaksi ja Rickter totesikin olevansa vielä liian heikossa kunnossa pukeakseen itse. Ei hänen ylpeytensä antanut periksi avun pyytämiseen, mutta Raizu päätti auttaa siitä huolimatta, ettei pojan nakupellenä tarvinnut enää kulkea. Niinpä hän auttoi Rickterille housut jalkaan ja takin päälle (?) ja tuki tätä itse, ettei tarvinnut kylmään jäähän nojata. Seuraavaksi Raizu auttoi Rickterin pystyyn. ”Jos siirrymme jonnekin parempaan paikkaan, jossa saisit toipua rauhassa ja missä voimme sitten keskustella kenenkään häiritsemättä?” Raizu ehdotti, vaikka saisikin varmaan kantaa Rickterin sinne. Hänellä oikeastaan oli jo paikka valmiina. Se oli ankea yksinäinen metsämökki vähän matkan päässä, mutta ainakin siellä oli lämpimämpi nukkua ja katto pään päällä jos sade yllättäisi.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 27.01.2016
17:02
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
RICKTER

Tajusin yllättäen, että eihän minulla edes ollut minkäänlaista hajuakaan siitä, että mikä kyseisen miehen nimi oli. Tai voisihan hän toki olla nainenkin, mutta ei hän kyllä kovinkaan naiselliselta ollut näyttänyt tai mieheltä nyt kuitenkin näytti enemmän, mutta ulkonäkö voi toki pettää. Näyttihän Kamanosukekin naiselta, vaikka olikin kyllä mies housujen sisällöstä päätellen. Mutta kaiketi mies kertoo nimensä sitten jossain välissä. Ei sen asian kanssa kiire ollut, vaikka kieltämättä olisi kivaa tietää keskustelukumppanin nimi, mutta kyllä se näinkin menee. Joka tapauksessa mies päätti, että voi kuitenkin jonkun verran paljastaa siitä tarjouksestaan. Tarjous olisi siis mahdollisuus päästä ihmisistä eroon tai lähinnä heidän aiheuttamastaan häiriöstä. "Onko se... lopulista?" kysyn tarkennusta, koska ei väliaikaisratkaisujen takia jaksanut alkaa tekemään mitään suurta. Tosin en edes tiennyt, että mitä tuleman piti, mutta kaiketi se sitten selviäisi. Lisäksi saisin vielä tilaisuuden kostaa äsken kokemani vääryyden. "Miten muka?" kysyn taas lisää. Joka tapauksessa saisin kuulemma tietää lisää vasta sitten kun olisin paremmassa kunnossa. En ollut kuitenkaan idiootti, ettenkö muka tajuaisi. Tajusin vallan hyvin enkä kuitenkaan ollut kuuro. Joka tapauksessa tämä lupasi sitten kertoa kaiken. Olkoot sitten, mutta sitten hän saa myös luvan kertoa kaiken. Kieltäytyminenkin olisi kuulemma mahdollista, mutta sitä tämä epäili. Luulin tarjousta pakolliseksi ehdoksi, koska juurihan mies oli kuitenkin parsinut minut kasaan. Tarjous ei siis ollutkaan se vastapalvelus, mutta mikä se sitten mahtoi olla? Tiesin kyllä, että mitään ei saanut ilmaiseksi ja jos tämä muka oli ilmaista, niin tässä oli sitten joku koira haudattuna. "Mitä pyydät... vastapalvelukseksi?" kysyn taas yhden uuden kysymyksen, koska kai sellainenkin kuitenkin oli? Oli pakko olla. Ei kukaan tällaista ilmaiseksi tee ja sitten vielä anna lisää hyviä mahdollisuuksia täysin ilmaiseksi.

Joka tapauksessa, vaikka en apua ollutkaan pyytänyt, niin sain vaatteet päälleeni ja ainakaan ei enää alasti tarvinnut olla ja parempi niin. Seuraavaksi kuitenkin piti selvästikin nousta jo pystyyn, jolloin availin silmiäni. Jalat tutisivat eikä ne oikeastaan kantaneet mitenkään ja lähinnä roikuin mustahiuksisessa miehessä. Tämän säälittävämpää elämä ei voi olla. Sitten mies ehdotti jotain rauhallisempaa paikkaa, jossa voisin levätä ja jossa voisimme puhua siitä tarjouksesta ja varmaan vastapalveluksestakin. "En jaksa edes kävellä mihinkään..." mutisen siihen. "Minne edes olemme menossa?" kysyn taas. Puhe alkoi tosiaan kuulostamaan vihdoin puheelta, vaikka ääni olikin edelleenkin heikko ja aloin näkemäänkin taas melkolailla normaalisti. Kävelemään tuskin kuitenkaan pystyisin moisten tutinoiden kanssa ja olo oli kuin jonkun urpon, joka ei ollut saanut hetkeen aikaa huumeannostaan.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 27.01.2016
17:37
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
RAIZU

Raizu oli tyytyväinen, Rickter vaikutti olleen kaikkiaan täydellinen valinta tähän tehtävään. Edes tuossa tilassa hän ei suostunut nielemään kaikkea mitä Raizu sanoi täysin pureksimatta. Lisäksi hän tarvitsi muodonmuuttajaa suunnitelmaansa, kukaan muu ei kelvannut ja Rickterillä oli vielä vaadittavaa periksi antamattomuutta ja häikäilemättömyyttä sekä julmuutta ja suunnitelmallisuutta suoriutua osastaan kunniakkaasti. Hän oli tarkkaillut aikaisempaa tappelua lähinnä varmistuakseen, että Rickteristä olisi hommaan ja olihan hänestä. Hän oli suunnitellut jokaisen liikkeensä huolellisesti, käyttänyt muiden voimia epäröimättä hyväkseen ja päästyään niskan päälle hoiti julmalla päättäväisyydellä asiat kuten oli aikonutkin eikä alkanut säälimään uhria. Kaikkine näine ominaisuuksineen Rickter oli ainoa oikea henkilö suoriutumaan tehtävästä ja kunhan hän kuulisi suunnitelman kokonaisuudessaan, tämä ei jättäisi tilaisuutta käyttämättä.

Yhä Rickter tiedusteli, että oliko ihmisistä eroon pääseminen lopullista. ”Mikään ei ole lopullista niin kauan kun ihmisiä on olemassa, mutta jos tuohon hullujen sotaretkeen vertaa, niin paremmat mahdollisuudet sillä on saavuttaa pysyviä ja hyödyllisiä tuloksia.” Raizu vastasi, koska voisihan siihen vielä ongelmia tulla, mutta hän oli hionut tätä melko pitkään ja uskoi vahvasti suunnitelmansa onnistuvuuteen. Ikinä ei kuitenkaan saanut olla liian varma. Rickterkin oli varmasti oppinut sen, eikä enää jättäisi vain yhden suojaloitsun varaan mitään, edes kahden suojamuurin varaan. Lopulta päästiin vastapalveluksiin. ”Voi en mitään. Tahdon sinusta liittolaisen ja olen erittäin varma, että tämä on meidän kummankin etujen mukaista. Jos kuitenkaan et tahdo tarjouksestani huolimatta tehdä yhteistyösopimusta, olet vapaa lähtemään ja menemään etkä jää tuosta äskeisestä mitään velkaa. Olen sen verran varma, että otat tarjoukseni vastaan, ettei minun tarvitse alkaa latelemaan ehtoja.” Raizu vastasi. Ei häntä Rickterin kostot henkilökohtaisesti kiinnostaneet, mutta olisihan sitä erittäin huvittavaa seurata ja ihan mielenkiinnostaan hän voisi tarvittaessa auttaa. Pääasia, että hän pääsisi ihmisistä eroon ja saisi taas kunnolliset ylelliset tilat missä jatkaa taiteensa luomista.

Rickter ei arvaten ollut kävelykunnossa ja ihmetteli myös, että mihin he olisivat menossa. ”Minä voin kyllä kantaa sinut, ei sinne pitkä matka ole. Eikä se ole sen ihmeellisempi kuin hylätty metsästysmaja kaiketikin, melko kehnossa kunnossa, mutta tyhjää parempi. Ymmärrän, että sinua ärsyttää tietojen panttaaminen, mutta jos nyt malttaisit edes aamuun asti levätä ja kerätä voimia, niin kerron sinulle kaiken juurta jaksaen ja vastaan jokaiseen kysymykseesi ja saat rauhassa miettiä vastaustasi.” Raizu sanoi Rickterille, koska tämän oli turha nyt rasittaa itseään vaatimalla yksityiskohtaisia tietoja, kun ei ollut täysin kunnossa ja sitten koko asia pitäisi puida useampaan kertaan ja lisäksi olisi mukava päästä jonnekin sisätiloihin tästä verinäyttämöltä.

Vastaa tähän
Nimi: deviant
Lähetetty: 27.01.2016
17:58
Otsikko: RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset A/M
RICKTER

Keskityin siihen pystyssä pysymiseen lähinnä tällä hetkellä, koska en halunnut kuukahtaa kesken kaiken. Jalat kuitenkin tärisivät edelleenkin ja kyllä niihin myöskin sattui, mutta ei nyt samalla tavalla kuin hetki sitten. Olo oli siihen nähden jo paljonkin parempi, vaikka en voinut kyllä sanoa olevani kuitenkaan kunnossa. Tuskin kukaan olisi heti moisen kokemuksen jälkeen kunnossa. Ihme olisi, jos joku todella olisi kunnossa tuon jälkeen vaan sormia napsauttamalla.

Ensin kuitenkin siihen, että oliko ihmisongelma tai siis pääseminen lopullinen vaiko ei, mutta mikään ei olisi lopullista niin kauan kuin ihmisiä oli. Mutta joka tapauksessa tämän mustahiuksisen ratkaisu asiaan olisi paljon parempi kuin se sotaretki. "Toivottavasti asia todella myös on niin kun sä sanot", sanahdan siihen, koska en aikonut ihan turhaan ryhtyä mihinkään. Jos minusta halusi hyötyä itselleen, niin parempi olla myös itse hyödyksi. En aikonut tehdä mitään tyhjästä, vaikka toki taisin olla henkeni velkaa miehelle. Tosin, en pyytänyt apua edes silloin kuin tein kuolemaa. Hänen ei olisi ollut pakko tehdä mitään, mutta teki kuitenkin ja päätti tehdä sen itse. En usko, että kukaan siihen pakottikaan tai jos pakotti, niin minä en ainakaan.

Sitten seuraava asia eli vastapalvelus. Sellaista ei ollut, mutta mies tahtoi minusta liittolaisen ja on erittäin varma, että hänen suunnitelmastaan on hyötyä meille molemmille. Olisin joka tapauksessa myös vapaa lähtemään, jos ei kiinnostaisikaan enkä jäisi muka mitään velkaa. "Uskoisikohan tuo nyt edes? Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta..." sanon hieman ehkä epäluuloisesti, mutta harvemmin sitä tapaa ketään, joka tulee auttamaan kuolemankielissä olevan taas jaloilleen eikä pyydä edes mitään vastapalvelusta ja sitten tarjoaa jo jotain tarjousta, jonka pitäisi olla hyödyllinen minulle eikä siitäkään mitään palvelusta. Kuulosti melkolailla huijaukselta ja oikesti minua saattoi ehkä odottaa joku pakkotyö jossain ankeassa paikassa tai joku muu vastaava. Eihän sitä tietenkään kukaan myöntäisi vasta kun paikan päällä, mutta enhän nyt pakoonkaan päässyt, kun jalat eivät kantaneet.

Määränpää oli siis joku hylätty metsästysmökki, joka ei ollut hyvässä kunnossa, mutta oli parempi kun ei mikään. Lisäksi mies voisi kantaa minut. Tämä myös tarkensi, että minun pitäisi odottaa huomiseen asti, että tämä kertoisi kaiken juurta jaksaen. "Olkoon niin sitten..." vastaan siihen, mutta jos tyyppi aikoi yhtään kusettaa, niin huolehdin kyllä, että se on hänen viimeinen tekonsa. Kantamisajatuksesta en oikein tykännyt, mutta koska en itsekään juuri kävellyt, niin kai se oli myönnyttävä siihen. "No... kanna nyt sitten... tämän kerran", sanon vielä perään, että edes pääsisimme eteenpäin asiassa.

Vastaa tähän
<< Ensimmäinen < Edellinen  1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  Seuraava > Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!


 

©2017 Mahti roolipelit - suntuubi.com